Isänpäivänä tyhjä koti on vain liikaa
Sumuinen ja harmaa isänpäivän aatto. Päiviä lymyillyt ahdistus puskee päälle. En uskalla ajatella sitä, mutta se on läsnä koko ajan kaikessa. Aivan kuin työntäisin sitä koko ajan käsilläni kauemmaksi. Huominen tulee olemaan tyhjempi, kuin ikinä. Enkä tiedä, miten käsittelisin sitä. Siksi vain olen. Otan vastaan, mitä tulee.
Puhelun jälkeen vain nyyhkytän. Häpeän ja soimaan itseäni. Pieni tyttö sisälläni tarvitsisi niin paljon enemmän, kuin mitä sille osaan antaa.
Tämä on minun viikonloppu lasten kanssa, mutta täytyyhän lasten ja isän saada viettää isänpäivää yhdessä. Emme ole kuitenkaan sopineet siitä. Tyypillistä meille. Me kaksi sanavalmista emme ole osanneet puhua toisillemme pitkään aikaan. Nyt meidän on pakko, koska lapset.
Eteisessä se taas puhkeaa. Minulla on homma sekaisin ja toinen odottaa ovella. Kaksi tappelee, kolmas huutaa ja neljäs pakenee paikalta. Voit päättää roolit, miten haluat. Meillä kaikki on kokeilleet vuorollaan kaikkia. Yhtään aikuista ei tällä kertaa eteisestä löytynyt.
Kun pieni asuntoni on tyhjä en mahda itselleni mitään. Soitan pikapuhelun perään ja annan tulla. Miksi sä aina, mikset sä koskaan… Puhelun jälkeen vain nyyhkytän. Häpeän ja soimaan itseäni. Pieni tyttö sisälläni tarvitsisi niin paljon enemmän, kuin mitä sille osaan antaa. Tarvitsen apua. Ystävä, joka on yhtä tyhjässä kodissa kuin minä, lohduttaa kuin pientä lasta. Tunnen, miten jotain paranee.
Jotain teemme oikein, kun kaiken tämän keskelle pystymme myötätuntoon. Hetken kaikki on kuin ennen.
Aamulla pyydän perhettäni lounaalle, koska en halua olla yksin. Jotain teemme oikein, kun kaiken tämän keskelle pystymme myötätuntoon. Hetken kaikki on kuin ennen. Vain aikuisten haavoittuneista katseista voi päätellä, että olemme hukassa tämän uuden tilanteen keskellä.
Lähden lasten kanssa isän haudalla, johon muutama kuukausi sitten peittelimme äidin maallisen majan. Kivi on lähtenyt kaiverrukseen, kukkia ja kynttilöitä on siellä täällä. Hauta erottuu siistien, hyvin hoidettujen rivistöstä. Se on yhtä myllätty, kuin elämäni. Välitilassa.