Isäinpäivä herättää monenlaisia tunteita

Isäinpäivä on on yksi niistä juhlapäivistä, joihin ihmiset lataavat yleensä paljon odotuksia. Isänpäivään kuuluu monen käsityksissä täydellinen onnellinen perhe, isälle lauletut onnittelulaulut ja harmonista yhdessäoloa. Mutta entä jos isäinpäivä ei olekaan täydellinen? Perheeseen liittyvien juhlapyhien aiheuttamat ristiriidat ovat monen todellisuutta, josta puhutaan vähän.

Omassa perheessani (jolla tarkoitan itseäni, aviomiestäni ja vielä syntymätöntä lastamme) isäinpäivään liittyy monenlaisia tuntemuksia. Moni merkittävistä isähahmoistamme, joille olisimme halunneet jakaa raskausaikaamme on jo kuollut vuosia sitten. Se tuo isäinpäiväämme surua, haikeutta ja vähän katkeruuttakin. Niin monta meille merkittävää edellisten sukupolvien miestä ei ehtinyt tietää koskaan, että saisimme vielä jonain päivänä perheenlisäystä. Isäinpäivään tuo osaltaan lisää surua myös se, että tämä on jo toinen kerta, kun vietämme “tulevien isien päivää” niin että olen raskaana. Kerroin aiemmassa postauksessani keskenmenoistani. Tällaisten päivien läheisyydessä ajattelen joskus sitä, miten epäreilua on miehille, että lapsettomien lauantaita vietetään äitienpäivän aattona, mutta ei uudelleen isäinpäivän aattona. Toisaalta nyt ollessani raskaana ja raskauden edetessä hyvin voimme olla eri tavalla iloisia tilanteesta, kuin viime tai toissa vuonna isäinpäivän tunnelman ollessa lähinnä surullinen.

Samalla koitan muistuttaa itseäni siitä, ettemme koskaan voi tietää, mitä toisten perheiden kulissien takana oikeasti tapahtuu. Monella samassa vaiheessa raskautta olevalle naisella on raskauden myötä parisuhde muuttunut ristiriitaisemmaksi tai jopa päätynyt eroon. Omalla kohdallani raskaus on sen sijaan yhdistänyt minua ja miestäni toisiimme. Ennen raskautta näytti kovasti siltä, että luonnolliset urapolkumme erkanisivat eri puolille Suomea. Raskaus sai minut palaamaan takaisin pääkaupunkiseudulle mieheni luo ja hakemaan töitä sieltä. Olen onnellinen, että saada määräaikaisia töitä täältä jo tänä syksynä. Raskaus on saanut myös kummankin meistä tekemään kompromisseja ja tekoja, jotka yhdistävät ja auttavat meitä rakentamaan vahvaa ja rakastavaa ydinperhettä.

Sen lisäksi, että oma parisuhteemme on vahvistunut, usko ja seurakunta ovat tuonut elämäämme jotain, mikä muistuttaa perhettä tai sukua. Jotkut ihmettelevät, miten pappeudestani huolimatta jaksan vielä käydä kirkossa. Minulle se on paikka, josta saan rauhaa ja eväitä seuraavaan viikkoon, joilla jaksan eteenpäin. Uskonyhteisössä huomaan, miten samankaltainen maailmankatsomus ja arvomaailma yhdistävät. On jotenkin turvallista ajatella, että kirkko ja seurakunta voi tarjota meille sellaisen yhteyden, joka vertautuu monella tavalla perheeseen. Kirkollisessa kielessä puhutaan Jumalasta Taivaan Isänä ja toisista samankaltaisen vakaumuksen omaavista joskus sisarina ja veljinä. Tämä tapa käyttää kieltä lohduttaa ja luo turvaa ja lämpöä myös nyt isäinpäivän aikaan.

Tätä isäinpäivää aiommekin juhlistaa mieheni kanssa iloisissa merkeissä: käymme jumalanpalveluksessa, syömme miehelleni mieluisia ruokia ja vietämme aikaa yhdessä. Vaikka isäinpäivä herättäisikin meissä monenlaisia tunteita, aiomme keskittyä niihin nyt myönteisiin ja viettää kahdestaan (tai kolmestaan) mahdollisimman hyvän isäinpäivän.

Isäinpäivätunnelmissa

Sini Saavalainen

Pappi, sosionomi ja vaimo, joka odottaa tammikuista esikoistaan