Ihmissuhteessa rikkoneesta asiasta voi muodostua kuin murtunut jalka

Sanoitan asioita usein vertauksien kautta. Erässä parisuhteen vaikeassa hetkessä, vuosia sitten, keksin vertauksen, joka elää yhä puheissani, ja on levinnyt ystävienikin sanavarastoon. Vertaus murtuneesta jalasta. Siinä jalan murtuminen kuvastaa omaa rikkoutumistamme. Syynä voi olla hiljalleen liian suureksi kasvanut taakka tai yllättävä rysähdys. Toisen kannattelu oman hyvinvoinnin hinnalla, luottamuksen tuhoutuminen tai oikeastaan melkein mikä tahansa asia, joka suurena tai pitkäkestoisena voi musertaa meidät. Se käsittelee sitä kaikkea mitä tuon murtuman jälkeen tapahtuu.

Murtuman jälkeen on kohtuutonta odottaa, että toinen voisi heti kävellä normaalisti, juosta, hyppiä tai ottaa painavia asioita kantaakseen. Jos murtuma on paha, ei sille voi välttämättä laskea painoa lainkaan. Jos esimerkiksi toisen kannatteleminen on musertanut meidät alleen, voi silloin toisen kohtuullinenkin lohduttaminen tuntua alkuun liian ahdistavalta ja suurelta. Emme siis ainakaan heti pysty kohtaamaan meitä rikkoneeseen teemaan liittyviä asioita samalla tavalla kuin ennen musertumistamme, tai edes samoin kuin ihmiset yleensä. Tarvitsemme aikaa, jotta kykenemme jälleen seisomaan ja hitaasti kävelemään.

Emme siis ainakaan heti pysty kohtaamaan meitä rikkoneeseen teemaan liittyviä asioita samalla tavalla kuin ennen musertumistamme, tai edes samoin kuin ihmiset yleensä.

Vaikka seisominen ja käveleminen jos sujuisivatkin, niin voi juokseminen, hyppiminen tai muu jalkaan kohdistuva suurempi paine vaatia vielä paljon enemmän aikaa. Ja mitä samanlaisempi paine on kuin murtuman aiheuttanut isku, niin sitä herkempiä sille olemme. Muiden voi olla vaikeaa tätä ymmärtää. Ulkopuolisesta voi näyttää, että reagoimme kohtuuttomasti tai, ettemme pysty suorittamaan edes arkisimpia asioita. He näkevät kävelyn vain kävelynä ja ihmettelevät miksemme edes pientä hetkeä voisi ottaa reppua kantaakseen. He toivoisivat esimerkiski vain hetken lohduttajaa tai huolenpitoa flunssan tullen. He eivät näe tai tiedä, kuinka olemme jo kerran musertuneet toisen kannattelun alle. Kuinka siihen viittaavat hetket satuttavat ja pelottavat. He eivät näe murtumaamme, joka vielä odottaa paranemistaan. Silloin on hyvä kertoa siitä heille. Kertoa, että näin on tapahtunut ja se rikkoi minut. Koittaa ymmärtää, että oikeasti he, ehkä pyytävätkinyleisesti aivan kohtuullisia asioita, mutta muistuttaa, että juuri nyt ne eivät kuitenkaan ole sinulle kohtuullisia.

Meidän jokaisen tulee opetella elämään omien ja kumppanimme murtuneiden jalkojen kanssa. 

Joskus voimme myös saada murtuneesta jalasta elämän mittaisen kumppanin, koska isku on ollut niin kova tai se ei ole saanut luutua rauhassa. Silloin murtuma voi muistuttaa olemassa olostaan aina tilaisuuden tullen ja emme kenties enää koskaan pysty kantamaan sillä täysin samanlaista painoa kuin ennen, ainakaan kivutta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi kantaa jotain. Eikä sen missään nimessä tarvitse estää suhteita. 

Meidän jokaisen tulee opetella elämään omien ja kumppanimme murtuneiden jalkojen kanssa. Löytää keinot välttää turhat iskut, mutta myös välineet, jotta jaksaisimme kannatella niin paljon kuin mahdollista ja tarpeen. Hetkittäin myös muistuttaa itsellemme, että joskus voi olla hyvä kävellä vaikka se hieman kirpaisisi, jottei esimerkiksi kävisi niin, ettei kumppani saisi koskaan lohdutusta vain, koska joskus toisen kannattelu pääsi sinut rikkomaan. Ennen kaikkea meidän tulee tiedostaa omat murtuneet jalkamme ja puhua niistä kumppanimme kanssa. Silloin voimme ymmärtää paremmin. Silloin voimme kertoa, että: ”Musta tuntuu, että tää osuu nyt mun murtuneeseen jalkaan”.

Terveisin,
Mio