Haudalla

HAUDALLA
Perheneuvonnan blogivuoro osui tällä kertaa pitkäperjantaihin, jolloin mustaksi koristellussa kirkossakaan eivät urut soi, kynttilät pala ja joka paikka on koristeltu mustaksi.

Työni kautta olen saanut mahdollisuuden olla ihmisten mukana kulkemassa matkaa rakkauden kuolemansurussa. Nykyisessä työssäni puolisot jäävät useimmiten molemmat eloon, vaikka surevatkin rakkautensa menetystä. Mutta aiemmassa työssäni ja joskus nykyisessäkin olemme ihan konkreettisen kuoleman äärellä.
Koskettavaa näissä kohtaamisissa on ollut se, miten rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen kantavat kuolemankin tuolle puolen. Teoreettiset pohdiskelut iankaikkisen elämän ulottuvuuksista menettävät merkityksensä, kun leski kertoo miten muistikuva edesmenneestä puolisosta on hänen mielessään arkisissa puuhissaan ja miten muisto puolisosta ja hänen sanoistaan tukevat häntä sysimustan ja karmaisevan surun ajassa.

Rakastamiseen ja rakastetuksi tulemiseen antautuminen ei ole helppo laji. Opettelemme koko ikämme. Hyvässä parisuhteessa me vähä vähältä luovumme suojavarustuksesta ja toisesta tulee meille ja meistä toiselle se yksi ja ainoa; korvaamaton. Kuten Pikku Prinssi sadussa sanotaan ”Sinä olet minulle vain yksi. Yksi tuhansien joukossa. En tarvitse Sinua. Ei, en tarvitse Sinua. Mutta jos kesytät minut niin silloin me toisiamme tarvitsemme. Olisit ainoa maailmassa – elämäni aurinkoinen. Elämäni aurinkoinen.”

Hyvässä parisuhteessa puolisot voivat tavoittaa toistensa kanssa hyväksytyksi tulemisen varmuuden ja siitä koituva voiman ja ilon. Tämän edellytyksenä on oivaltaa oma erillisyytensä ja yksinäisyytensä – se, että lopulta, syvimmiltään jokainen meistä on yksin, silloinkin kun on aivan lähellä toista.

Tietoisuus elämän rajallisuudesta on läsnä joka hetki. Ja lopulta kuoleman edessä puolisot joutuvat lopullisesti luopumaan toisistaan – toinen menettää elämän, toinen puolison. Molemmat joutuvat päästämään irti toisistaan ja jäämään omalla, aivan erityisellä ja luovuttamattomalla tavalla yksin. Sitä, minkä varaan oli oppinut luottamaan, mistä oli oppinut iloitsemaan, yhteiset tavat ja tottumukset. Kaikki on äkisti toisin.

Raamatussa verrataan ihmisen elämää ruohon kukoistukseen, joka illalla viheriöi, mutta aamulla, kun tuuli käy hänen ylitseen ei häntä enää ole. Toisaalta sama kirja lohduttaa, miten kaikkein suurin voima ihmisten elämässä kuitenkin on rakkaus. Rakkaus, joka peittoaa alleen kaiken muun hyvän. Sellainen rakkaus, joka ei koskaan katoa, vaikuttaa kuolemankin yli ja lopulta pyyhkii silmistä kaikki kyyneleet.

Pitkäperjantaita seuraa pääsiäinen, ilon ja ylösnousemuksen juhla! Kantakoon se meitä kuoleman surun yli. Hyvää pääsiäistä!