Erossa voit löytää itsesi uudelleen – yksinolo on mahdollisuus panostaa elämäsi tärkeimpään ihmiseen

Ihailen ihmisiä, jotka ovat niin läsnä ja turvassa itsessään, että se tulee läpi. Ottavat oman tilansa kyselemättä tai toisaalta viemättä sitä muilta. Tunnistan heidät siitä, miten hyvä heidän kanssaan on hengittää, jutella ja riidelläkin. Heidän lähellään on helppo ottaa oma tilansa, olla minä, koska heillä ei ole vääränlaisia odotuksia toisia ihmisiä kohtaan. Vapaassa tilassa on myös mahdollisuus löytää itsestään uusia puolia, kokeilla uusia rooleja.

Suostumalla yksinolemiseen ilman pakottavaa tarvetta löytää rinnalleni toista ihmistä annan itselleni viestin, että riitän itselleni.

Niin, lupa olla minä! Kuulostaa hyvältä ja oikealta, ehkä itsestäänselvyydeltäkin, mutta ei aina ole helppoa. Tämä on erityisesti kilttien, hyväksyntää hakevien tai konfliktia välttelevien haaste. Erityisesti heidän olisi tärkeää olla eron jälkeen myös yksin, sillä yksinolon kautta on helpompi löytää itsensä uudelleen ilman parisuhteen tuomia odotuksia ja vaatimuksia. Joskus se on hukkunut niin syvälle ruuhkavuosien ja toimimattoman parisuhteen odotuksiin, että sen löytääkseen tarvitsee paljon aikaa ja lempeää katsetta.

Suostumalla yksinolemiseen ilman pakottavaa tarvetta löytää rinnalleni toista ihmistä annan itselleni viestin, että riitän itselleni. Monesti pitkän parisuhteen jälkeen joutuu myös opettelemaan huolehtimaan itsestään ja tarpeistaan. Tämä voi olla eron jälkeen todella tärkeä kokemus ja tuo happea myös tuleviin ihmissuhteisiin. Kun tiedän osaavani olla yksin, niin voin myös parisuhteessa seistä tukevasti omilla jaloillani. Uskallan puolustaa omia rajojani, kun tiedän selviäväni yksin.

Kuka olen, miten olen, kun minä toiseen tottunut olenkin yksin. Tyhjyys kaikuu sisällä repien sydämen rikki äänettömyydellään. Osaanko edes olla, kun ei ole jotain johon liueta?

Enkä todellakaan halua rakentaa tästä tarinaa, jossa minua kohdeltiin liitossani huonosti ja siksi en voinut olla sellainen kuin oikeasti olen. Kyse on isommasta ja syvemmästä asiasta, jonka juuret ulottuvat paljon pidemmälle. Totta kai suhde, jossa sinnitellään on haastavaa kaikkien hyvinvoinnin kannalta. Isommassa kuvassa kyse on siitä millaisen roolin otan ihmissuhteissa ja miksi on vaikea olla itsensä puolella. Syyttämällä toista tästä jatkaisin vain vastuun pakoilua ja jatkaisin elämässäni edelleen samaa kuviota.

Ero on aina kriisi. Monelle meistä se on kenties suurin kriisi aikuiselämän aikana. Mutta se on myös mahdollisuus löytää itsensä uudelleen. Olen tänä kesänä ollut vaikuttunut mahdollisuudesta valita itsensä uudelleen. Nyt jos koskaan minulla on mahdollisuus valita itseni, olla itseni puolella. Löytää se Annele, josta pidän. Ero on suuri mahdollisuus alkaa harjoitella toisenlaisia rooleja sen myllertäessä koko elämän uusiksi.

Opetella tuntemaan sitä tyyppiä, joka hukkui kiireisten vuosien syövereihin, löytää rajani, kipuni ja onnenhetkeni.

Eroa seuraa väistämättä tyhjyys ja on luonnollista haluta täyttää sitä. Joskus melkein millä vaan. Se on raastavaa. Kuka olen, miten olen, kun minä toiseen tottunut olenkin yksin. Tyhjyys kaikuu sisällä repien sydämen rikki äänettömyydellään. Osaanko edes olla, kun ei ole jotain johon liueta? Tässä kohtaa ovat hyvät ystävät kultaakin kalliimpia täyttäessään tyhjää tilaa ja vahvistaen nupullaan olevaa uutta hyvää. Myös itsemyötätuntoa voi harjoitella ja se todella toimii, sillä se mitä ajattelemme, mitä huomaamme vaikuttaa meihin.

Tämä juuri on se kohta, jossa voin valita itseni uudelleen. Saan opetella tuntemaan sitä tyyppiä, joka hukkui kiireisten vuosien syövereihin, löytää rajani, kipuni ja onnenhetkeni. Katsoa itseäni hellästi kuin rakasta ystävää ja olla unohtamatta häntä silloinkaan, kun uusi rakkaus saapuu elämään.

Toivovaisin terkuin, Annele

Olen äiti ja opettaja. Kirjoitan omasta erostani käsin tunteista, ihmissuhteista ja merkityksellisestä elämästä itseäni säästelemättä. Blogissani niinkuin elämässäkin ovat läsnä valo ja varjo, yhteenkietoutuneena.