(Eronnut) Aikuinen saa tehdä mitä sitä huvittaa
Ajatus tästä tekstistä syntyi erään aamupäiväkahvittelun merkeissä ystävän kanssa, jonka kanssa olen käynyt lukuisia keskusteluita avioeroon liittyen. Joillekin eroaminen on ehkä kohtuullisen helppo matka, mutta ainakin meille kahdelle se on ollut mitä tiukin ja raskain taivallus, sitä se on monelle muullekin. Jälleen kerran keskustelu kääntyi avioliittoon ja sen jälkeiseen elämään. Mietimme, miksi liittoon jää eron jälkeen kiinni niin pitkäksi aikaa.
Nauroimme sitä, että aikuinen saa tehdä mitä sitä huvittaa. Oikeastihan se ei niin mene, mutta ajatuksena oli kuitenkin se, että eron jälkeen, sinkkuna, on lupa katsella maailmaa ”sillä silmällä” eikä välttämättä vain yhteen vaan moneen suuntaan. Sitä saa kerta kaikkiaan tutustua moneen ihmiseen samaan aikaan, jos ei ole sopinut sitoutua vain yhteen ihmiseen ja jos se on itselle sopiva tapa toimia.
Vakavoiduimme kuitenkin, kun kyselimme, että mikä estää tekemästä niin. Syntyi ajatus lasipurkista, jossa on neljä seinää ja lasinen lattia. Joillakin purkissa on kansi, joka estää hengittämisen. Toisilla kantta ei ole ja suhteessa saa olla henkisesti vapaa.
Kun se lasipurkki, jossa on ollut vuosikausia, hajoaa, tulee olosta hyvin turvaton. Sitä jää yhtäkkiä kaikenlaisten tuulten armoille. Lasipurkin lattiakin on aika liukas, sen läpi ei ihan helposti saa kasvatettua juuria maahan kiinni. Särkyvästä lasista tulee haavoja, jotka kirveltävät ihoa ja sielua. Lasipurkkivertaus on sopiva varmasti moneen muuhunkin kriisiin.
On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun tajuaa olevansa yhtäkkiä vailla avioliiton turvaa (joskus turva tulee ainoastaan tuttuuden kokemuksesta). Näin jälkikäteen ymmärrän itse katselleeni maailmaa lasipurkkini sisäpuolelta tajuamatta joistakin asioista yhtään mitään. Purkissa eläminen voi kapeuttaa omaa ajattelua, itseä, tapaa ajatella asioista ja niin edelleen. Sitä ei oikeastaan edes huomaa, miten helposti sujahtaa olotilaan, missä asiat ovat lukkoon lyötyjä ja itsestään selviä.
Jos on ollut oikein sitoutunut omaan liittoon, kestää aikansa sisäistää olevansa sinkku. Puhutaan roolisiirtymästä. Parisuhteessa olleesta tulee yhdellä rytinällä eronnut. Vaikka eroa olisi kypsytellyt pitkään, on eropäätöksen hetki varmaan aina aika järisyttävä. Itse hoin eron jälkeen kuukausia mielessäni mantraa ”minä olen eronnut” ja kuljin jatkuva järkyttynyt olotila päällä.
Aluksi sokki päällä seisoo osaamatta tehdä mitään. Sitten alkaa reagoida ja liukastella. Lasisen pohjan päällä huutaa tunteita tyhjyyteen eikä kukaan vastaa – ei se, joka ennen kuunteli tai jonka toivoi kuuntelevan, eivät ne, jotka eivät ymmärrä, koska eivät ole kokeneet samaa. Vertainen saattaa ymmärtää, miltä avioliiton päättyminen merkitsee, mutta ei hänkään voi ottaa ankaria tunteita pois.
Tuossa vaiheessa seisoo edelleen lasialustan päällä eikä ymmärrä vaihtoehtoa. Työstämisen vaiheessa rauhoittuu ja liukastelu liukkaalla pinnalla vähän vähenee. Voimakkaita tunteita tulee hiukan harvemmin ja alkaa hahmottaa sitä, miksi ero tapahtui – tietynlainen selkeys lisääntyy pikkuhiljaa.
Kummallinen vaihe on sekin, kun tunteet tasoittuvat ja mieli rauhoittuu ja seisoo edelleen lasipohjan päällä. Siinä kohtaa on outoa seisoskella aivan kuin jotain odottaen. Jonain päivänä tajuaa, että odottaminen ei olekaan ratkaisu vaan lasipohjan päältä pois astuminen. Ja se vasta pelottaa – ihan ei uskalla eikä oikein osaakaan. Ja hassuinta on se, että avioliitolle ja ex-puolisolle saattaa olla uskollinen vielä pitkään liiton päättymisenkin jälkeen, vaikka sillä toisella jo olisi uusi suhde ja uusi elämä. Pohjan päältä pois tulemista voi harjoitella varvas kerrallaan ja palata taas takaisin – vasta sitten kun on valmis, voi astua kokonaan tutusta sivuun.
Sinkkuelämä eron jälkeen on harvoin mikään riemullinen elämänvaihe. Joillekin se on tietysti odotettu ja toivottu olotila, useimmille kuitenkin jotain ihan muuta. Se voi olla tuskallisen yksinäisyyden aikaa, itsensä keräämisen ja kokoamisen matkaa, vanhan elämän suremista edelleen ja sen tunnustelemista, mitä elämältä oikeasti siinä kohtaa haluaa. Kieltämättä avioliiton jälkeinen elämä on myös uusi mahdollisuus.
Kun kivusta selviää, voi uusi alusta alkaa tuntua hyvältä jalkojen alla. Entisen elämän turva, lasilattia, voikin alkaa näyttäytyä turvattomalta ja epävarmalta. Uusi maasto on vaihtelevaa, mutta ainakin jalat ovat maassa kiinni. Pienet tuuletkaan eivät heilauta entisellä tavalla. Kun eronnut on taas löytänyt itsensä ja sisäisen turvansa, tulee monesta tutkimusmatkailija, joka katselee maailmaa lapsen silmin – innostuneesti ja uteliaasti.