Eron jälkeiset ensimmäiset metrit voivat olla tosi kivuliaita
Tämän tarinan olen keksinyt itse. Se on osa kirjaani Lupa surra, joka ilmestyy lokakuun ensimmäisellä viikolla. Elämä heti eron jälkeen voi olla hyvin raastavaa aikaa. Mutta aika parantaa, niin yleensä käy.
”Kännykkä torkuttaa ehkä viisi kertaa ennen kuin pääsen sängystä ylös. Ei jaksaisi nousta, mutta on pakko. Samoilla silmillä mennään. Illalla luin sähköposteja yhteentoista asti ja taas on mentävä: vaatteet päälle ja päätielle jonottamaan muiden autoilijoiden kanssa.
Hyppään autoon ja pistän autoradion päälle. Matkalla poikkean huoltoasemalle hakemaan pahvimukillisen kahvia. Iltapäivälehden otsikko osuu silmiin: ”Olli Lindholm kuoli eilen kotonaan 54-vuotiaana”. Kurkkua kuristaa, mutta nielaisen itkun ja painun takaisin autoon. Laitan radion vähän lujemmalle.
Helvetin tunareita on taas liikenteessä. Kaasutan vähän lisää ja ajan yhden ääliön kiinni, hilaan rinnalle ja näytän keskisormea. Niin ottaa päähän tuollaiset älykääpiöt.
(Tarinamme mies ei muuten tiennyt sitä, että se nainen jolle hän näytti keskisormea, alkoi itkeä eleestä niin, että oli pakko pysähtyä bussipysäkille itkemään. Tarina ei kerro, mihin kipuun mies osui. Voit kuvitella itsesi naisen asemaan ja miettiä, mitä itse juuri nyt voisit tai tekisi mieli itkeä kuin tuo nainen.)
Pääsen töihin ja vastaanotossa nuori nainen hymyilee flirttailevasti. Ärsyttää. Kaikki naiset ärsyttävät. Ja samassa tulee vaimo mieleen. Tai ex-vaimo. Ja lapset. Ja eksän uusi mies (on sillä miehellä kai nimikin, mutta en sitä muista).
Työpäivä menee kuten ennenkin. Tuntuu kuin jaksaisin vähemmän kuin ennen. Pitää vain puskea enemmän, kyllä se siitä.
Illalla käyn salilla ja vedän kovan treenin. Pakko käydä salilla, kotonakaan ei jaksa istua yksin iltaisin. Kotona avaan tietokoneen ja luen sähköposteja. Kännykkää tulee kuvaviesti: ”Kato iskä, meille tuli koiranpentu”. Ja sitten tulee itku. Itken lapsia, vaimoa, perheen vanhaa kotia ja kauan sitten kuollutta Jekku-koiraa, hoivakodissa olevaa äitiä ja isää, Olli Lindholmia, itseäni ja elämääni.”