Ero vanhensi sata vuotta

Sain kutsun kasvohoitoon – maksuttomaan 1,5 tunnin mittaiseen hoitoon. Ilolla otin kutsun vastaan. Vaan enpä olisi uskonut, millaisen hoidon sain 😀

Nuori ja nätti tyttö kertoi noin tunnin ajan, mitä kaikkea vikaa ihossani on. Ihan oikeasti. En ihan helposti tunne näin, mutta kerron vähän. Tyttö asetti peilin kasvojeni eteen ja kysyi, mitä ongelmia näen ihossani. Hän itse myös vähän auttoi: on uurteita siellä ja täällä ja niin kirjava iho, ettei heidän asteikkonsa riitä ja suu alkaa kaartua alaspäin niin, että näytän koko ajan surulliselta.

Tunsin, miten kehoni alkoi lyyhistyä kasaan ja olo oli kuin lyödyllä. Ihan kerta kaikkiaan paniikinomainen ”pakko päästä pakoon” –reaktio alkoi hiipiä sisuksiin. Sisäisen huudon teki mieli huutaa, että ”etkö ymmärrä, ettei mua voi vähempää kiinnostaa se, miltä mun iho näyttää, mulla on paljon tärkeämpiä asioita mitä miettiä!”. Olin istunut tunnin tuolissa eikä kasvohoitoa oltu vielä aloitettu ja jouduin toteamaan, että olen pahoillani, mutta minun täytyy nyt varmaan mennä. Ja menin myös.

Hoitolasta ulos päästyäni tuli itku. Ja itkin bussimatkan kotiin asti. Tytön kysymys siitä, onko ollut viime aikoina stressiä, osui kipeästi. Toden totta, eroa edeltävä aika avioliitossa, ero ja kaikki mitä sen jälkeen on tapahtunut, näkyy ihollani. Kokemuksen jälkeen tunnen itseni väsyneeksi ja vanhaksi. Ehdin jo matkalla kotiin miettiä, että eipä ihme, ettei vastaan ole tullut uutta kumppaniakaan.

Tänään jouduin katsomaan itseäni ihan kunnolla peiliin, konkreettisesti. Eletty elämä näkyy ja tuntuu. Se näkyy ryhdissä ja kehon koostumuksessa. Se näkyy voimavaroissa ja siinä, mikä tuntuu tärkeältä. Se näkyy pinnalla ja syvällä. Ero näkyy tavassa katsella maailmaa. Kaikki elämänkokemukset ovat vähän kuin linssejä, joita kasataan päällekkäin ja aina maisema vähän muuttuu. Ja sisällä itsessä joku juttu aina vähän vaihtaa asentoa ihan peruuttamattomasti. Ja niin kai pitää ollakin.