Ero tuottaa lukuisia ensimmäisiä kertoja, joista selviytyminen voimaannuttaa

Asioiden tekeminen ensimmäistä kertaa vie voimia ihan eri tavalla, kuin rutinoitunut suoritus. Aloittaminen on monessa tutussakin asiassa usein se raskain vaihe, joten ei ihme, että ne aivan ensimmäiset askeleet ovat niitä raskaimpia. Eron jälkeen olen joutunut lukuisia kertoja ylittämään ensimmäisen kerran kynnyksen. Pitkässä parisuhteessa ja varsinkin perhe-elämässä asiat jakaantuu osaamisen, kiinnostuksen ja viitsimisen mukaan. Kerran luodun työnjaon jälkeen voi aika pitkälle pysytellä tutulla ja turvallisella omalla alueella. 

Eron jälkeen kyse ei ole vain tunnetason kynnyksien ylittämisestä, kuten matkalle lähtemisestä yksin lasten kanssa, vaan myös ihan konkreettisista asioista, kuten auton käyttämisestä autopesulassa. Niin, se autopesula nousi minulle jostain syystä isoksi kynnykseksi, joka tuntui välttämättömältä ylittää. Enkä ihan tajua vieläkään miksi. Olin aivan varma, etten tule selviämään siitä, vaikka tietenkin tiesin selviäväni. Oletteko joskus kuulleet jonkun kuolleen autopesulaan?! 

Mutta niin vain mielemme joistakin asioista luo mörköjä, jotka rajoittavat ja jarruttavat. Kuiskuttavat omaa totuuttaan: Tätä et osaa, tuo ei ole sinun aluettasi tai tuosta et tule selviämään. 

Useamman kerran käytin autoni eksän pihassa, eksän pesulassa. Mutta niin vain koitti se päivä, että oli pakko ajaa Shellin pihaan ja tutkia pesulan ohjeita tuntien itseni todella hölmöksi. Eihän se tietenkään ollut mitenkään ylivoimaista, aikaa vievää tai edes vaikeaa. Mutta niin vain mielemme joistakin asioista luo mörköjä, jotka rajoittavat ja jarruttavat. Kuiskuttavat omaa totuuttaan: Tätä et osaa, tuo ei ole sinun aluettasi tai tuosta et tule selviämään. 

Ekat kerrat tekevät hyvää. Epämukavuusalueella oleminen tuottaa oppimisen kykyä myös muille elämänalueille. Kynnyksen ylittäminen yhdessä asiassa auttaa toisessa. Mokailu vahvistaa ja epävarmuuden sietäminen kasvattaa. Selvisin tästä, niin enköhän selviä tuosta seuraavastakin. Ja on kyllä niistä selvittykin. Onneksi, sillä edessä on vielä lukuisa määrä ekoja kertoja.  

Jos autopesulaan ajamisen jännittäminen nauratti, niin lainaneuvottelut pankin kanssa pelottivat ihan oikeasti. Tai ei tietenkään se neuvotteleminen, vaan lainan ottaminen. Yksin. Tällä hetkellä takaraivossa jyskyttää erinäisiä asuntomme kunnossapitoon liittyviä asioita. Elän nyt uusien asioiden opettelemisen keskellä ja se on samaan aikaan ihan todella raskasta ja todella voimauttavaa. 

Kynnyksen ylittäminen yhdessä asiassa auttaa toisessa. Mokailu vahvistaa ja epävarmuuden sietäminen kasvattaa. Selvisin tästä, niin enköhän selviä tuosta seuraavastakin.

Viime viikonloppuna hain puita talven varalle, ettei sähkölaskut aja talouttani ahdinkoon. Se taas tarkoitti peräkärry perässä ajamista ensimmäistä kertaa elämässäni. Ja joo, kuulin kyllä, että se on ihan helppoa! Siksi kai veljeni vain neuvoi, mistä haen sen ja miten toimin. Se oli kamalaa yksin, vaikka kaikki meni tosi hyvin. Onneksi pihassa sattui olemaan pari tuntematon miestä, joiden luokse hyökkäsin välittömästi, etteivät vaan ehdi poistua paikalta. Toinen heistä ystävällisesti laittoikin peräkärryn kiinni autoni koukkuun, joten minun oli huomattavasti helpompi luottaa siihen, että kärry pysyy perässä. Hän huikkasi vielä lähtiessä: -Irroita kärry tasaisella, ettei mene autosta maalipinta. Lupasin tehdä niin. 

Tämähän kertoo myös siitä, että olen onnistunut monessa jutussa pääsemään aika helpolla. Elämässäni on aina ollut miehiä, jotka hoitavat miesten työt. Jos ei nyt innokkaasti, niin kuitenkin luotettavasti. Olenkin auliisti luovuttanut tämän osa-alueen heille ja nauttinut keittiön hengettären roolista. Nyt mietin kovasti, oliko se viisasta. Loiko se kenties jotenkin vääränlaista asetelmaa? En usko, että työnjaossa sinänsä mitään pahaa on, mutta se etten tahdo uskoa onnistuvani tai selviäväni yksin on ehkä epäitsenäistänyt minua vahingollisella tavalla.

No, viime viikonloppuna tuli itsenäistyttyä kahden puukuorman verran, jotka toki piti ensin kottikärryllä hakea metsän siimeksestä. Sunnuntai-iltana kroppa huusi lepoa, mutta mieli oli voimaa täynnä. Tuntui uskomattomalta, että minä todellakin tein sen! 

Toivovaisin terkuin, Annele