Eihän teillä alisteta ketään?

Elämä on pitkin tätä vuotta tuonut eteeni alistamisen ja alistumisen tematiikkaa. Kun puhutaan alistamisesta ja alistumisesta, puhutaan vallankäytöstä. Olen omasta menneisyydestäni johtuen hyvin allerginen vallankäytölle ja tulen käsittelemään aihetta jatkossakin. Minulta kysytään usein aiheessa kuin aiheessa, jota käsittelen, että kirjoititko minusta. Ei, en kirjoittanut juuri sinusta, kirjoitin teemasta, joka minua tällä hetkellä koskettaa myös henkilökohtaisesti ja kaikista meistä, jotka olemme kokeneet alistamista.

Parisuhteessa oli aikaisemmin vallalla perinteinen roolijako, jonka mukaan mies oli perheen pää eli vallankäyttäjä ja nainen ”heimopäällikön” alaisuudessa elävä vähän alempiarvoisempi olento. Tasa-arvosta ollaan Suomessakin puhuttu  jo pitkään. Totuus monen seinän sisäpuolella on kuitenkin tasa-arvosta kaukana; kumpi tahansa, oli sitten kyse millaisesta parisuhdemallista tahansa, voi olla alistaja tai alistettu. Aihe on arka ja vaikea, mutta tärkeä eikä tyhjene yhteen pieneen tekstiin todellakaan.

Minua ovat kiinnostaneet lähes aina niin sanotut avain-lukkosuhteet. Sellaiset suhteet joissa ”vakka valitsee kantensa” hyvässä ja pahassa. Minua kiinnostavat eniten parisuhteet ”pahassa” eli ne, joissa omat käsittelemättömät asiat kohtaavat toisen, joka parhaimmillaan mahdollistaa vielä keskeneräisten asioiden käsittelyn.

Monesti puhutaan samasta kaavasta, jota omat parisuhteet noudattavat – ulkoinen paketti voi näyttää aluksi erilaiselta, mutta lopulta kyse saattaakin olla taas samasta asiasta, jonka äärelle saatetaan joskus vähän rajulla tavalla. Yksi parantamista kaipaava asia voi olla alistumisen tunnelukko, joka voi olla sekä perheessä valtaa pitävällä että alistujalla.

Alistamista ja kontrollointia voi parisuhteessa esiintyä monin tavoin. Se voi olla hienovaraista toisen taivuttelua omaan tahtoon, mutta se voi olla monin tavoin hyvin räikeää ja vakavaa. Parisuhteissa käytetään henkistä ja fyysistä väkivaltaa, hajotetaan ja sitä kautta pyritään hallitsemaan toista. Alistaa voi käyttämällä toisesta ala-arvoista kieltä sekä yksityisesti että muiden ihmisten aikana, se voi olla sääntöjen laatimista, ajankäytön vahtimista, mitätöintiä, monenlaista vapaudenriistoa ja niskan päälle asettumista.

Aina alistettu ei edes tajua olevansa alisteisessa asemassa eikä alistaja ymmärrä alistavansa. Alistamiseen tottuu pikkuhiljaa niin, että käsitys normaalista ja epänormaalista sekoittuu. Kun on jo lapsuudessa alistettu, löytää helpommin kodin sellaisen ihmisen läheltä, joka alistaa tai alistuu ja ehkä vahvistaa entisestään sitä käsitystä itsestä, joka jo oli olemassa ennen parisuhdetta. Tutusta ja turvallisesta on vaikea lähteä, jos tuntuu siltä, ettei oikeastaan ole syytä lähtemiselle, vaikka olisi kuinka paha olla.

Kenelläkään ei ole oikeutta kohdella toista rumasti, alistavasti eikä rajoittavasti. Kenenkään ei tarvitse tyytyä pelkäämään, pienenemään eikä olemaan varuillaan. Vallankäyttö ei ole rakkautta. Rakkaus on sitä, että rakastaa itseä ja toista niin, että pimeimmätkin nurkat voi kääntää valoon, toisen nähtäväksi, jos vain rohkeutta, luottamusta ja hyvää tahtoa riittää.

Kuva: Mika Wallasvaara