Carpe Diem
Mainokset tarjoilevat jokseenkin erikoista käsitystä ajan kulumisesta; ajatusta ellei nyt ikuisesta niin ainakin pitkitetystä nuoruudesta. Haluamme näyttää voivamme hyvin, olevamme onnellisia, nuorekkaita ja aikaansaavia. ”Tartu hetkeen”, ”Ota kaikki irti tästä päivästä”, ”Elä täysillä”, ”Anna hetken viedä” ynnä muuta realiteetin suhteen hieman ontuvaa ohjetta.
Otsikon kehotus on ymmärrettävissä myös toisella tavalla. Vanha suomalainen sanonta kuuluu ”Elä sata vuotta elääksesi ja huomenna kuollaksesi”. Lauseiden ajatus on sama, vaikka suomalainen toisinto ei ole päässyt koristukseksi kotien sisustustauluihin tai munakuppeihin. Elä niin, että olet valmis kuolemaan milloin tahansa sen astisesta elämästä mahdollisimman kylläsi saaneena. Elä niin, että jos kaikki äkisti otettaisiin Sinulta pois, voisit olla sinut myös sen ajatuksen kanssa, miten elit elämäsi suhteessa läheisiisi.
Samaan perinteeseen liittyvät myös iltarukoukset, kehtolaulut, iltavirret. Useimmissa niissä pyydetään anteeksi sitä, missä ei tänään onnistunut tai mikä meni tänään väärin ja jätetään itsensä ja toinen toisensa hyvän Jumalan käsiin siltäkin varalta, ettei uutta aamua enää tulisi. ”Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi”. Ala-asteen uskonnon tunnilta kenties varhaisin ja vaikuttavin muisto oli opetus siitä, ettei auringon pidä antaa laskea vihansa yli.
Saarnaajan kirjan kolmannesta luvusta löytyy yksi siteeratuimmista Raamatun kohdista ”Kaikella on määrähetkensä ja aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aika rauhalla…”
Kyetäkseen hyväksymään ajan ja elämän rajallisuuden ihmisen on kyettävä hyväksymään oma vaillinaisuutensa; ettei aina onnistu tavoitteissaan, etteivät toiveet voi aina toteutua, ettei aina ole hyvä olo eikä voi osata likimainkaan kaikkea. Tiivistetysti sanoen kyky nähdä elämän rajallisuus edellyttää, että kykenemme käsittelemään pettymyksen ja turhautumisen tunteemme ja suremaan.
Tämän podennan me aloitamme aivan pienenä ja sitä jatkamme hautaan asti. Elämämme erilaiset vaiheet nostavat yhä uudelleen esiin kysymyksen omien rajojemme hyväksymisen tuskallisuudesta ja parisuhde luo tälle tasapainoilulle paitsi haastavan painimaton myös hyvässä tilanteessa voimaannuttavan onnellisen keitaan. Päiviemme määrä on rajattu eikä omassa tiedossamme. Mutta vielä on aikaa. Uskaltakaamme, kulkekaamme, rakastakaamme – tämä päivä meillä on.
Virren 525 sanoin: ” Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain. Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan, polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?”
>Sari Sundvall-Piha