Bonuskoira rakastaa

Avioeron jälkeen koira jäi minulle. Ensin se kyllä kulki vuoroviikoin kahden kodin väliä häntä koipien välissä. Silloin ymmärsin, että koirakin osaa kaivata ja surra. Sitten tuli päivä kun se muutti melkein maalta pääkaupunkiseudulle. Lakusta tuli uusperheemme bonuskoira. Toisin kuin me muut, Laku rakasti varauksetta heti kaikkia perheen jäseniä. Vain olemalla ihana karvainen itsensä, se sai pikku hiljaa tuoreimpienkin nuorten hyväksynnän osakseen.

Uusperheemme alkuvaiheissa Laku oli melkoinen iloisten, mutta myös vaikeiden tunteiden tulkki. Se kun oli vapaa uusperheeseen liittyvistä odotuksista, uskomuksista ja ex-elämää koskevista ristiriidoista. Harvoinpa kodin lemmikeistä maksetaan elatusapua tai kinastellaan tapaamisoikeuksista.

Uusperheestämme tuli Laku-koiran uuslauma. Haukkumatta se otti meidät omakseen. Yönsä se nukkui ja piti vahtia patjallaan olohuoneen nurkassa. Jos kukaan ei ollut kotona, se saattoi nauttia salaa ja luvatta murrosikäisten sänkyjen pehmeydestä. Jos jollakin oli paha mieli, Laku meni ja painoi päänsä lempeästi jalkaa vasten. Sillä ei ollut kiirettä. Se oli läsnä. Laku ei liittoutunut kenenkään kanssa vaan lohdutti jokaista ehdoitta. Kun Lakulla oli meno päällä, se harrasti villin vallattomia pyrähdyksiä. Hauskat hetket loivat yhteyttä ja hyvää mieltä.

Nyt Lakua voi sanoa “koirapuoleksi”. Se on vanhus. Sillä on lonkkavaivoja ja takatassut tahtovat välillä pettää. Mutta edelleen se tunnistaa uusperheensä, vaikka suurin osa nuorista aikuisista on muuttanut jo omilleen. Laku käy usein yökylässä rakkaillaan. Siellä se saa erityisherkkuja. Korkeasta iästään huolimatta se vielä jaksaa iltaisin tarkistaa, että kaikki ovat menneet kotona omiin vuoteisiinsa nukkumaan. Vaikea edes ajatella Lakun viimeistä henkäystä. Yhdistääkö ikävä ja mukavat muistot?

Oikeastaan nyt vasta olen oivaltanut, miten korvaamaton rooli Lakulla on ollut uusperheemme muotoutumisessa oman näköisekseen perheeksi. Lakun itsestäänselvyydet kuten rakastamisen helppous, erilaisuuksien sietäminen, menneisyyden hyväksyminen ja tässä hetkessä eläminen ovat olleet meidän kysymyksiämme ja kasvun paikkojamme. Rakkaus ei vaadi toteutuakseen suuria. Rakkaus elää kovin usein pienissä teoissa ja arjen ohi kiitävissä huomaamattomissa hetkissä. Uusperheessäkin liiasta yrittämisestä kannattaa päästää irti. Vasta silloin on tilaa hyvän tapahtua ja olla.