Älä unohda sitä katsetta, joka kertoo toiselle juuri sen olennaisen

Katseen merkitys

Me kaipaamme katsetta pienestä lapsesta vanhuuteen saakka. Lapselle tarjottu hyväksyvä ja rakastava katse on niin merkityksellinen asia, etteivät sanani riitä sitä kertomaan. Kaunis katse luo sen perusrakenteen, jonka päälle lapsi rakentaa loppuelämänsä. Toki tuo perustus voidaan luoda myöhemminkin, mutta usein pahoinvoinnin seurauksena.

Kaipuu kauniiseen katseeseen ei häviä meistä mihinkään, miten voimme edes kuvitella, että se häviäisi? Rakkautta ei voi kaataa meihin kuin astioihin, mutta rakastava katse tukee hyvinvointia. Kerää siis ympärillesi niitä rakkaita, jotka katsovat sinua kuin aarretta. Jos annat toisten katsoa sinua ankarasti, kriittisesti, arvostelevasti, mieti, mitä syvällä sisälläsi ajattelet itsestäsi. Se ettei näe ja katso, tuntuu sekin kamalalta. Kriittinen katse rikkoo rajoja ja se ettei ihan oikeasti katsota, aiheuttaa hylkäämisen kokemusta.

Koetko, että olet yksinäinen, vaikka elät parisuhteessa?

Niin moni parisuhteesta eronnut kertoo siitä, miten koki itsensä yksinäiseksi suhteessa. Miten tuli torjutuksi ja hylätyksi jatkuvasti. Tämä on ihan älyttömän surullista. Joutua kokemaan olevansa suhteessa, odottamassa ihmettä, miettimässä, miksi tunnen oloni niin huonoksi. Ja sitten vielä eron jälkeen joutuu miettimään, olisinko vielä voinut tehdä jotain, jotta suhde olisi pelastunut. Nämä rakastavaa läsnäoloa ja katsetta kaipaavat ihmiset miettivät myös, oliko erolle ihan oikeaa syytä. Niinpä niin.

Mihin kaunis katse häviää?

Parisuhteen alkuvaiheessa toista katsotaan läheisesti, intohimoisesti ja melkein palvoen. Miten olo itsestä oli niin upean naisellinen tai miehekäs. On ihanaa tuntea itsensä halutuksi ja rakastetuksi.

Mihin tuo katse häviää? Rahaongelmiin, uupumukseen, arjen väsymykseen, katkeruuteen, epäonnistumisen kokemuksiin ja riittämättömyyteen? Vai silkkaan välinpitämättömyyteen? Tekeekö mieli torjua toinen ja kostaa oma paha olo? Kun ei vaan v…tu kiinnosta, miltä toisesta tuntuu? Mistä tulee oikeus olla suhteessa siinä roolissa, joka määrittelee, kuka saa hyvää ja miten paljon?

Pidetään huoli tuosta katseesta, etsitään kipinä uudelleen? Ei huomenna. Tänään. Koska elämä on nyt, ei sitten kun.

Terveisin, Miia Moisio