Älä anna syyllisyydelle liikaa tilaa

Syyllisyys muuttaa lapsen mukana taloon, jos ei ole siellä jo asunut. Se moikkailee aina, kun pitäisi tehdä jotain tai jättää jotain tekemättä. Pullea vaippa muistuttaa, ettet sinä ole sitä vaihtanut. Sormiruokailija kakoo, jos keskityt haarukoimaan makaroniasi omaan suuhusi. Kun sinä käännät katseesi, taapero taatusti kompastuu.

Yön pimeinä tunteina mietit, leikitkö todella aidolla innostuksella legoilla vai vaistosiko seuralaisesi, ettei tässä oltu ihan sataprosenttisesti läsnä.

Yön pimeinä tunteina mietit, leikitkö todella aidolla innostuksella legoilla vai vaistosiko seuralaisesi, ettei tässä oltu ihan sataprosenttisesti läsnä. Syyllisyys kylvää siementään joka paikkaan. Syyllisyys istuu Känkkäränkän kainalossa mussuttaen rusinoitaan, kun äiti ja isä vielä osoittelevat toisiaan virheistä. Unohtaminenhan on välinpitämättömyyttä, parittomat sukat rakkaudettomuutta ja harhaileva katse on murha.

Syyllisyys ei saisi jäädä vakituisesti asumaan taloon. Sille ei tarvitse lähettää kutsua. Kyllä se löytää perille ilmankin. Väitän, että jos syyllisyydelle tekee pesän, niin se vie kaiken ajan ja aiheuttaa pahaa mieltä ja riitoja. Kompastujan mielen parantaa syli ja sormiruokailija oppii pureskelemaan, kun vähän harjoittelee.   Koskaan ei voi liian usein sanoa toiselle: ”Ei hätää! Ei se haittaa.”

Terveisin Ulla Oinonen