Ahh, vastustamaton vetovoima

Kun ajattelin eilen metrossa ajaessani rakkautta, minulle tulivat yhtäkkiä mieleen Frank Sinatran esittämän laulun sanat, jotka hiukan mukaillen lähetin rakastetulleni siinä vaiheessa, kun suhteemme oli juuri muotoutumassa:

When an irresistible force like you meets an immovable object like me, something’s gotta give.

Laulu leikittelee paradoksilla ja viittaa siihen, että kun rakastumisesta on kyse, pelissä ovat niin vastustamattomat voimat, että jotain muuttuu. Minusta se on hyvä kuvaus siitä, mitä tapahtuu: kun hänen elämänsä suunta ja tunteittensa voima ja minun elämäni ja tunteeni kohtasivat, syntyi mahdottoman suuri paine. Koska se oli vastustamaton, itse maailma ympärillämme alkoi antaa periksi, kuperrella ja kiertyä uuteen muotoon, joka päästi kaiken sen voiman liikkumaan eteenpäin.

Vastustamattomuus on rakastettuni ominaisuus. Sellaiselta minusta tuntuu aina, kun kohtaan hänet. Se on merkillinen tunne, jonka selittämiseen juuri siksi tarvittaneenkin paradokseja ja arjen ulkopuolisia kuvauksia.

Hän on vallankumous. Ja luonnonvoima.

Hänen vetovoimansa tuo minut hänen luokseen, painaa minut häntä vasten. Valokin näyttää kerääntyvän täyteläisempänä sinne, missä hän on.

Silloin kun hänen vastustamaton voimansa ilmaantui kokemuspiiriini, tajusin, että ihmiselämässäkin on sellaista, mitä yleensä kuvaillaan vain kosmologian piirissä, taivaankappaleiden välisinä painovoimakenttinä ja gravitaatiovaikutuksina.

Rakkaus on voima. Se on liikettä, suhteessa siihen, missä ihminen on juuri nyt. Se tuntuu vetona kohti jotain uutta. Jos rakkauden vastustamaton voima ei ohita ihmistä vaan tärskäyttää suoraan päin, jokin muuttuu, suunta muuttuu.

Toinen paradoksin tapainen on se, että vaikka rakkaus vaikuttaa tulevan jostain ulkoa ja tarttuvan minuun, se tuntuu lähtevän minun itseni sisältä. Vetovoiman suunta on kohti rakastettuani, ja voima on minun kokemani tunteen voimaa.

Rakastavaisetkin ovat kaksi eri ihmistä. Mutta kun seison vastapäätä häntä, tunnen kuinka hän vaikuttaa minussa. Kättään liikauttamatta hän liikuttelee minua. Hänen vastustamaton voimansa herättää minussa vastustamattoman voimakkaan vedon häneen. Kun olen matkalla hänen luokseen, tuntuu että olen hänen luonaan, ja kun olen hänen luonaan, tuntuu että liikun kohti häntä.

Kuinka joku ihminen voi niin vaikuttaa toiseen? Mitä taikaa maailmassa onkaan? Mitä merkillistä rakkauden fysiikkaa?

Nurkan takaa tuli hän, ja rakkauden vastustamaton voima humahti hänen tullessaan.

Bob Dylan laulaa miehestä, joka tunsi yön kiihkon iskevän itseensä kuin tavarajunan, joka sattui tulemaan juuri tästä juuri nyt; hiukan raju kuva kenties, mutta osuva kuvaus eräänlaisesta vastustamattomasta voimasta sekin.

Rakkaus on liike – eikä pysähdyksiin johtavaa, ei jonnekin pysähdyspisteeseen perille vievää, vaan jatkuvaa voimaa, joka liikuttaa jokaisena päivänä suhteessa kaikkiin muihin asioihin.

Rakkaus ja hän ja vetovoima ja minä. Voimien taivaallinen kenttä.