Ääneen lukeminen on hauskaa ja hellää vuorovaikutusta

Muistatteko, miten mukavaa oli lapsena maata peiton alla, pää tyynyn painanteessa ja kuunnella isän tai äidin lukemaa iltasatua? Oli mukavaa olla, mielikuvitus laukkasi ja vanhemman ääni oli tuttu, turvallinen ja rakas. Pikakelaus vuosikymmenten yli, ja aivan yhtä mukavaa on kuunnella rakasta ääntä ja sen lukemaa juttua. Tai lukea itse toiselle.

Ääneen lukemisessa on ylipäätään jotain sellaista, mitä ei voi kokea katsomalla esimerkiksi televisiota yhdessä. Se on elävä tilanne, jossa toinen kertoo toiselle, mutta molemmat kokevat samaan aikaan ja kummatkin liikkuvat samoissa ajatusten maisemissa, enemmän yhdessä kuin erillään.

Jos lukee ihan uutta kirjaa, kumpikin kurkistaa seuraaviin virkkeisiin yhdessä. Jos se on lukijalle jo tuttu, hän saa kuljettaa toista mukanaan tuntemissaan maisemissa ja henkilöiden joukoissa. Jos luetaan tietokirjaa, molemmat voivat hämmästyä ja riemastua oppimastaan yhtaikaa, ja lukeminen voi keskeytyä pitkäänkin keskusteluun, joka on aidosti yhteinen.

Se on käytännöllistäkin: automatkoilla ääneen luetun kuunteleminen ja sen asiaan tarttuminen, siitä keskusteleminen ja seuraavien rivien lisätiedon odottaminen pitää minut ainakin vireämpänä kuin mikään radiolähetys.

Yksi ääneen lukemisen variaatio on sanomalehden lueskelu. Molemmilla on jokin osa ja mikä milloinkin on erityisen ajatuksia herättävää, sitä toiselle referoi. Se edellyttää tosin yhteisen rytmin löytämistä: että on halukas jakamaan toiselle, ettei toisaalta keskeytä toista liikaa ja että on jaksavainen kuuntelemaan toisen huomioita. Toisaalta, eikö se juuri kuvaa sitä, millä tavalla me sovimme yhteen? Millä tavalla me olemme samalla puolella maailmaa, ja toisistamme ja toistemme havainnoista kiinnostuneita?

Kun on kohtaava suhde ja avoin vuorovaikutus, osa sen nautinnosta on kaikenlaisen löydetyn molemminpuolinen ja leikkisä jakaminen. Lukeminen on ajattelun ravintoa. Sen jakaminen on kuin yhdessä ruokailemista, sana sanalta tai yleisemmin selostaen.

Jos valitsee oikein kauniita tekstejä, niillä voi helliä.

Äänellä voi toista koskettaa. Kun minä luen rakastetulleni, ajattelen, että jokaisen sanan voi melkein silitellä perille. Tarina on tärkeä, mutta sanojen ääni – rytmi ja sävy – ovat melkein yhtä tärkeitä. Sellainen ääneen lukeminen on kuin kahlailua merenrannan sorapohjalla, josta vaahdon ja väikkyvän veden läpi poimii toiselle värikkäimpiä ja sydämenmuotoisimpia kiviä.

Ääneen toiselle lukiessa on lähellä toista. Toisen kuunteleminen on lähelle tulemista. Mielet lomittuvat kuin sormet toisiinsa.

Ja lukea toinen uneen, se tosiaan tuntuu suloiselta. Siinä on jotain jännittävällä tavalla intiimiä, kun läsnäolollaan ja äänellään saattaa rakastetun yli valveen ja unen rajan. Levon aika, suljen hiljaa kirjan yöpöydälle. Ja unessa kaikki painuu syvemmälle ja jäsentyy. Luetusta tulee elettyä. Tarinoista meidän tarinaamme.