Ehkä vielä joskus riitelyn ammattilaisia
Taas. Likapyykit makkarin lattialla. Puoliksi juotu kahvikuppi jätettynä sohvapöydälle. Onkohan se ollut siinä jo eilisestä asti, en ole ihan varma. Kiukuttaa. Onko se niin hemmetin vaikeaa liikkua kolme askelta keittiöön ja laittaa kuppi tiskikoneeseen? Tästähän on puhuttu jo sata kertaa, eikö se voisi jo oppia?
Päätän alkaa siivoamaan raivokkaasti. Avaan oven käyttäen vähän enemmän voimaa, kuin tarvitsisi. Juuri sillä lailla, että se toinen kuulee, että nyt mua ärsyttää. Ärsyttää, kun joudun siivota aikuisen ihmisen sotkuja. Päätän kuitenkin olla sanomatta mitään ääneen, koska tämä keskustelu on käyty jo monta kertaa. “Miksi jätät aina pyykit lattialle?” Tiedän, että saamani “En minä tiedä”-vastaus vaan vituttaa enemmän. Helpompi olla hiljaa ja antaa kiukun näkyä. Ehkä se pöljä tajuaa sitten tulla pyytämään itse anteeksi. Ei se kyllä aiemmin ole tajunnut, mutta jos tällä kertaa olisikin eri juttu. (No, ei ollut.)
Päädymme lopulta ennen nukkumaanmenoa keskustelemaan kiivaan “Miksi sä aina” ja “En mä tiedä”- lausahdukset useaan otteeseen sisältävän keskustelun. Mikään lopputulos ei kuitenkaan tyydytä minua kylliksi. Kello on jo paljon. Häntä väsyttää, minua väsyttää. Hän lupaa parantaa tapansa. Minun mieltäni se ei paranna, koska en usko siihen. Ei toiminut viime kerrallakaan. Ollaan umpikujassa. Likaisten pyykkien ja puoliksi juodun kahvikupillisen mittasuhteet ovat paisuneet aivan uusiin sfääreihin.
Kun hän on nukahtanut, asettelen itseni hänen kainaloonsa ja silitän hänen poskeaan. Ehkä hän vain leikkii nukkuvaa, koska hän ei kuorsaa niin kuin hän tavallisesti tekisi. Kuiskaan anteeksipyyntöni hiljaa ja hän tiukentaa otettaan minusta. Ehkä hän nukkuu oikeasti, ehkä hän nukkuu leikisti, ehkä hän on jossain unen rajamailla. Minulla on paha mieli raivokkaasta ovenavauksestani ja passiivisaggressiivisesta pinkomisestani ympäri asuntoa. En minä taaskaan osannut keskustella rakentavasti.
Ehkä hän siivoaa jälkensä ensi kerralla ja jos ei siivoa, niin osaisinko minä muotoilla harmitukseni paremmin ja ymmärrettävämmin? Todennäköisesti en, se ehkä vaatii vielä parikymmentä tällaista riitaa. Mutta ehkä niiden parinkymmenen kahvikuppiriidan aikana otetaan aina pieni vauvanaskel eteenpäin, ja lopulta meistä tulee rakentavan riitelyn ammattilaisia.
Kirjoittaja Charlotta Piri on sosionomiopiskelija, kokemuspuhuja järjestötyössä ja tällä hetkellä työharjoittelussa Parisuhdekeskus Kataja ry:ssä. Charlotta ja hänen kumppaninsa pitävät Krooninen parisuhde -podcastsarjaa, joka on kuunneltavissa mm. Spotifyssa.