Viisi pientä rakkauden tekoa Parisuhdeviikolle

Kuva: Aaron Burden /Unsplash

Parisuhdetta hoidetaan pienillä teoilla. Näinhän meille usein kerrotaan, mutta käytännössä pienet teot voivat tuntua arjessa isoilta askeleilta ja jäädä kiireen tai ajanpuutteen alle. Tänään alkaneella, vuosittain vietettävällä valtakunnallisella Parisuhdeviikolla halutaan muistuttaa, että parisuhde on aikuiselämämme läheisimpiä ja merkittävimpiä ihmissuhteita. Parisuhde on tärkeä voimavara niin vaikeina hetkinä kuin ihan tavallisessa arjessa. Siksi kannustamme Parisuhdekeskus Katajassa Parisuhdeviikon hashtagien kautta huomaamaan hyvän arjessa ja omassa suhteessa. Ihmissuhde, josta pidämme huolta, kukoistaa ja vahvistuu.

Pienet teot voi sujauttaa osaksi omaa arkeaan ilman suurtakaan vaivannäköä. Tähän alle olemme koonneet viisi keinoa, joiden kautta voit huomata hyvät asiat omassa arjessasi ja suhteessasi, sekä aloittaa hyvien asioiden vahvistamisen suhteessanne. Haastan sinut kokeilemaan näitä keinoja arjessa säännöllisesti! Huomaat varmasti, kuinka oma olosi paranee, kun kiinnität huomiosi hyviin, mukaviin, kauniisiin ja iloisiin asioihin, ja saatatpa saada runsaasti hyvää kumppaniltasi takaisin. Jos otat nämä keinot arkeenne käyttöön, tee se kuitenkin ilman taka-ajatuksia, pelkästä tahdosta ilahduttaa kumppaniasi.

1. Sano kiitos.

Kuinka monta kertaa ohitammekaan arjessa kumppanimme pienet, arkeamme sujuvoittavat teot itsestään selvyytenä ilman sen kummempaa huomiota. Pysähdy säännöllisesti kiittämään kumppaniasi siitä, miten hän omalta osaltaan pitää huolta arjestanne. Kiitoksen ei tarvitse olla teennäistä eikä juhlavaa: kiitos kun laitoit hyvää ruokaa, kiitos kun vaihdoit talvirenkaat, niin pääsemme liikkeelle turvallisesti, kiitos kun veit lapset harrastuksiin. Kiitoksen kautta kerrot kumppanillesi, että arvostat häntä, pidät häntä tärkeänä ja taitavana.

2. Käänny kohti kumppania.

Laita lehti, puhelin tai kirja hetkeksi käsistäsi pois. Käännä katse kohti kumppaniasi. Mitä hänelle kuuluu? Mistä hän haluaisi keskustella tai kertoa? Jos teille on mahdollista, ehdota yhteistä iltakävelyä tai sarjan katselua yhdessä. Tee valinta, että et käänny kumppanistasi poispäin vaan häntä kohti.

3. Keitä kumppanillesi teetä tai kahvia

tai laita vaikka iltapalalle voileivät valmiiksi, putsaa auton tuulilasi lehdistä tai lumesta. Kun teet kumppanillesi pieniä palveluksia arjessa osoitat, että toinen on kiireen keskelläkin mielessäsi, että haluat helpottaa hänen arkeaan ja tehdä hänelle hyvän mielen.

4. Pysähdy ja halaa

Helli kumppaniasi halaamalla kesken kiireenkin, silitä hiuksia tai purista kädestä. Lempeä kosketus kertoo joskus enemmän kuin kauniitkaan sanat: olen tässä vierelläsi, sinua varten, voit nojata minuun.

5. Yllätä kumppanisi

Kun annat kumppanillesi jotain kaunista, kerrot, että hän on mielessäsi silloinkin, kun ette ole yhdessä. Poimi kotimatkalla syksyn lehdistä koottu kimppu tai nappaa lähikaupasta lempikarkkipussi mukaan. Lahjan ei tarvitse olla arvokas, vaan lahjan takana oleva ajatus on tärkein: haluan, että olet iloinen, välitän sinusta.

Kuinka montaa keinoa ehdit viikon aikana kokeilla?

Hyvää parisuhdeviikkoa ja läheisyyden hetkiä toivottaen

Laura Huuskonen, Parisuhdekeskus Kataja ry:n asiantuntija Tukea parisuhteelle, kun perheessä on sairautta -toiminnassa.

Lue lisää Parisuhdeviikosta Parisuhdekeskus Katajan verkkosivuilta: https://parisuhdekeskus.fi/blog/parisuhdeviikko-2020-huomaa-suhteesi-hyvat-asiat-arjessa/

hyvinvointi parisuhde rakkaus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *