Vilaus hänen kasvoistaan aamulla riittää muuttamaan minut uudeksi
Herään aamuisin, ja koen aina onnen säväyttävän tunteen. Se tulee silloin, kun katson rakastettuni kauniita kasvoja. Peitonreunan taitteet ja pään alle kehystävät häntä, suloiset, rakkaat kasvot vielä ohuessa unessa, ja unen pinnan läpi hän hymyilee minulle.
Se on niin kiehtova ja kaunis asetelma, että se tuntuu aivan taiteelta, jollaista elämä jossain pisteessään voi olla.
Taiteella on mahdollisuus muuttaa ihmistä. Taiteen transformatiivinen voima. Voimakkaalla tunteella rakastetun ihmisen kasvot aamun unessa ovat sellainen ihmistä muuttava voima. Minä ainakin muutun aina. Siinä hetkessä minussa sulaa jotain ja saa uudenlaisen, hiukan paremman muodon. Tai on kuin kesä puhkeaisi minussa siinä hetkessä. Tai kuin olisin juonut janoisena lasin raikkainta vettä.
Silmänräpäyksen ajaksi yllätyn siitä tunteesta. Että jonkin asian näkeminen voi sillä tavalla tarttua ihmiseen ja liikahduttaa. Se on aina minkä tahansa päivän huippuhetkiä.
Se tulee samalla tavalla kuin meteoriitin sirkama ilmakehään: yhtäkkiä, rajulla voimalla, välähtäen, vääjäämättömänä. Se tulee avaruudesta ja leiskuen palaa ja sirottuu materiaaliksi tälle planeetalle. Sen jälkeen kaikki on muuttunut, vähäsen, yhden tähdenlennon verran, ikuisesti niitä molekyylejä rikkaampaa, runsaampaa.
Rakkauden jatkuvasti muuttava voima.
Jokaisen aamun hetkin, jona katson rakastettuni kasvoja lisää yhden hetken muiston painon minun rakkauteni taivaankappaleeseen. Omaa rataansa se kiertää rakastettuani; siis minä kierrän hänen ympärillään pitkässä, polveilevassa tanssissa.
Hän kirjoittaa jotain salaperäistä minun sisälleni hymyllään, kasvoillaan, olemalla siinä sängyn hitaassa lämmössä. En osaa ihan tarkkaan lukea sitä tekstiä, mutta tiedän, mitä siinä sanotaan. Minun sisäisen huoneeni seinät hän on kirjoittanut pitkin poikin näinä meidän elämämme aamuina.