Rakastettu ottaa minut syliinsä ja se tuntuu hurjan turvalliselta
Viime viikkoina olen havahtunut siihen, miten paljon nautin siitä, että rakastettuni ottaa minut syliinsä, kun olemme menossa nukkumaan. Käperryn hiukan kyljelläni, ja hän ottaa minut syliinsä. Se tuntuu niin tavattoman turvalliselta ja rauhoittavalta.
Lohdullisuuden paras kehto, sellaiselta se tuntuu.
Aika paljon aikuisena tulee keskityttyä siihen, mitä itse voi tehdä. Aikuisena oleminen on suurin piirtein yhtämittaista pystyvänä olemista kaikissa niissä yhteyksissä, joissa elämässään on hankkiutunut jotain tekemään. Vastuullisena oleminen ja omasta tontista huolehtiminen ja omien tavoitteiden asettaminen tai yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ja sitten niiden tavoitteleminen ja tavoittaminen on tätä aikuisuutta.
Rakastamisessa ja yhdessä olemisessa on sama juttu, pitää kantaa vastuunsa ja olla toimessa kiinni, niin sanotusti.
Rakkaussuhteessa on kuitenkin myös tämä hellä lupa tulla syliin otetuksi.
Se on tosiasiassa aika radikaalia aikuiselle ihmiselle. Kannattaa tarkastella noita sanoja vaikka: rakastettu ottaa minut syliinsä.
Ottaa: Että antaa itsensä olla sellaisessa tilassa, että antaa itsensä tulla ”otetuksi” ylipäätään, on paljosta irti päästämistä. Minä antaa siinä itsensä olla sellainen joku vähäinen, jonka toinen voi ottaa ja kaapaista kainaloonsa.
Rakastettu: Se on rakastettu, joka on toimijana, ja minä olen se, jolle tapahtuu. Ei tarvitse tehdä itse mitään juuri nyt, ei vastata mistään tai olla toimessa, niin paljon kuin aina haluankin hänelle ja häntä varten tehdä. Rakastettu antaa rakkauttaan, koska hän niin haluaa. Minä siis olen tässä rakastettuna.
Minut: Minä olen syliin otettava, vähän kuin jokin pieni. Ahaa! Minä tosiaan olenkin pieni. Tällainen syliin otetuksi tulemisessa aukeneva laantuneisuuden hetki minussa antaa tilaa sellaisella taaimmaiselle hauraudelle, jonka vastuullisuus ja toimeliaisuus ja se muun ajan täyttävä aikuisuus peittävät. Näin saan olla ihan kokonainen. Ihmekös siis, että tuntuu turvalliselta.
Syliinsä: Taiteessa pitkälti kaihdetaan kuvaamasta sellaisia tilanteita, joissa mies on naisen syliinsä ottamana. Se on lähinnä varattu äidin ja lapsen, vanhan äidin ja kuolleen sankaripoikansa tai naisen ja kuolevan soturimiehensä kuvaamiseen. Mikä siinä on, että on niin vaikeaa kuvata naisia, jotka ovat ottaneet miehen omaan syliinsä, ja miehiä, jotka ovat hetken ajan antautuneet pieneksi ja hellästi pidellyiksi?
Lohdullisuuden paras kehto. Kuin olisi kukkasipulina odottamassa kevään koittoa maan huomassa.
Näin rakkaussuhde opettaa minulle tärkeitä asioita aikuisena ihmisenä olemisesta. Aikuisuus on mahdollisuus olla paljon enemmän kuin stereotyyppiset roolit vihjaavat. Yksi miehenä olemisen ulottuvuus toteutuu otettuna syliin, ja pidettynä hellästi. On täysi lupa olla näinkin, ja se tosiaan on rauhoittavaa. Olla pehmeä, nauttiva ja levollisuuteen rakastettu.