Lapsen oikeuksien viikon somesloganit sopivat myös parisuhteeseen: #saanollaminä #saatollasinä

Tänään alkaa lapsen oikeuksien viikko. Viikon kunniaksi monet ovatkin vaihtaneet facebookissa profiilikuvakseen kuvan itsestään lapsena. Niin tein minäkin. Kuvan alla kiertää viikon tunnus: Lapsella on oikeus olla oma itsensä. Tärkeä viesti. Minä luen sen myös lupana olla keskeneräinen. Että saa kasvaa omaan mittaan itselleen sopivaan tahtiin.

Viesti on tärkeä myös aikuisille. Kuinka moni aikuisista osaa ja uskaltaa olla omanlaisensa? Paljon siitä puhutaan, mutta se on ihan eri asia, kuin olla sitä mitä on. Ne ihmiset kyllä tunnistaa. Vapaa sielut, jotka mennä liihottavat omana itsenään. Ottavat tilansa, mutta eivät vie sitä muilta. Siitä heidät tunnistaakin. Vapaat sielut. Heidän ei tarvitse viedä tilaa muilta, eivätkä he toisaalta odota muilta itsensä kohottamista. 

Oman kokonsa löytänyt ihminen tietää, että vain omalla tavalla tulee hyvä. Siksi hän antaa toisen olla Sinä. Toisenlainen kuin Minä.

Sellaisen ihmisen lähellä on helppo hengittää, koska siinä on niin vapaata. Hän hoitaa oman tonttinsa, joten hänellä on varaa antaa toisen hoitaa omansa. Ja mikä tärkeintä hän antaa toisen hoitaa sen omalla tavallaan. Eri mieltäkin saa olla. Oman kokonsa löytänyt ihminen tietää, että vain omalla tavalla tulee hyvä. Siksi hän antaa toisen olla Sinä. Toisenlainen kuin Minä.

Juuri tämä on monien parisuhteiden haaste ja kompastuskivi. Kestää toisen erilaisuus ja erillisyys. Alun symbioosivaiheen jälkeen onkin edessä väistämättä itsenäistymisvaihe, jossa suhde muuttuu todemmaksi toisen tullessa näkyväksi kokonaisena, erilaisena. Alkaa kohtaaminen, joka mahdollistaa dialogian. Tai sitten monologi jatkuu valtataistelun siivittämänä kohti eroa. 

Filosofi Martin Buber on kuvannut kohtaamista todella osuvasti sanaparien minä – sinä ja minä – se avulla. Hänen mukaansa kohtaaminen on mahdollista vasta suhteessa, jossa toteutuu minä ja sinä, jonka myötä syntyy aito yhteys. Ymmärrän sen suhteena, jossa toisen erilaisuus on hyväksytty. Sen myötä kahden ihmisen välille on syntynyt vapaus olla, vapaus kasvaa. Dialogi on mahdollista vain kahden erillisen kanssa.

Kasvaminen on usein kasvua alaspäin. Tietoisuutta omista haavoistaan. Kykyä hyväksyä elämä myös keskeneräisenä.

Minä – se -suhteessa toinen on objekti, kontrollin alla. Hän tulee näkyväksi Minun katseeni, väistämättä valikoivan, kautta. Suhteesta puuttuu silloin yllätyksellisyys ja elävyys. Toisen on oltava sellainen, kuin hänet näen. Tai jopa sellainen, kuin tarvitsen. Silloin aito kohtaaminen pakenee, sillä askelmerkit ovat ennalta viitoitetut. Vapaus on mennyt. 

Ajattelen niin, että tämä on syvällinen tapa kuvata myös ihmisenä kasvua kohti itsenäisyyttä. Omilla jaloillaan tukevasti seisoessa toinen ei muodostaa uhkaa minuudelle. Eihän tietenkään elämä ole joko näin tai niin. Elämä on sotkuista, jossa kasvu tapahtuu ennemminkin piilossa. Kasvaminen on usein kasvua alaspäin. Tietoisuutta omista haavoistaan. Kykyä hyväksyä elämä myös keskeneräisenä.

Parhaimmillaan kasvu johtaa siihen, että annan toisten loistaa. Kestän toisten menestyksen, enkä ajattele sen olevan pois itseltäni. Tämä viikko kutsuu meitä erityisesti antamaan tilaa ja mahdollisuuksia lapsille, mutta ennenkaikkea turvaa. Että he voisivat loistaa, puhjeta kukkaan. 

Toivovaisin terkuin, Annele