Somen raskausryhmien hyödyt ja vaarat

sini_saavalainen_raskaussome.jpg

Olen raskausaikana ollut melko aktiivinen sosiaalisessa mediassa, erityisesti Facebookin ja WhatsAppin mammaryhmissä, jossain määrin myös Instagramissa. Sen pohjalta pohdin nyt raskaussomen hyötyjä ja vaaroja, sekä annan lopuksi viisi vinkkiä, miten olen oppinut itse maksimoimaan mammasomen hyödyt ja minimoimaan vaarat.

Hyödyt

1. Vertaistuki

Someryhmistä saa parhaimmillaan apua, tukea ja kuulla muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien tarinoita ja kuulumisia. Niinä hiljaisina ja yksinäisinä hetkinä, kun olin ollut sängyn pohjalla raskauspahoinvoinnin takia somen seuraaminen toi tunteen siitä, etten ollut yksin tilanteeni kanssa.

2. Tiedon saanti

Mammasomen kautta olen saanut vinkkijä hyvistä nettikirpputoreista, lastenvaunuista, nettikaupoista ja monesta muusta hyödyllisestä asiasta, joka on auttanut arjen järjestelyssä.

3. Toisiin äiteihin tutustuminen ja verkostoituminen

Äitiys yhdistää ja mammasome mahdollistaa verkostoitumisen myös itselle tuntemattomiin ihmisiin ja omien verkostojen laajenemisen. Ainakin itselleni ulos tuleminen omasta kirkkokuplastani on tuonut mielenkiintoisia ja mukavia kohtaamisia ja uusia ihmisiä.

4. Kannustaminen asianmukaiseen avun piiriin ja myötäilo

Mammasomessa on parhaimmillaan pelastettu äitien ja vielä syntymättömien lapsien henkiä. Kun yksi äideistä laittaa viestiä oirekuvauksen kera, pitäisikö ottaa yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin, yleensä siihen tulee paljon avun piiriin hakeutumiseen kannustavia ja rohkaisevia viestejä. Moni äiti onkin laittanut vastausviesteiksi kiitoksen päästyään ajoissa asianmukaiseen seurantaan tai hoitoon, jolla on estetty lapsen liian aikainen syntymä tai vakava sairastuminen. Näitä iloisia tarinoita on ollut ilo lukea.

Vaarat

1. Ruokkii juoruja myös somen ulkopuolella

Mikään somessa ei ole yksityistä, vaikka ryhmän ylläpitäjät ja toiset jäsenet niin väittäisivät. Yleinen sääntö “ryhmässä kerrottavat asiat pidetään vain ryhmän sisällä” toimii valitettavasti melko huonosti. Pahimmillaan olen seurannut sivusta, kuinka “somevuodot” ovat johtaneet lastensuojeluilmoitukseen, koko suvun tietämiseen vauvauutisesta ennen aikojaan tai pahentanut jo olemassa olevia ihmissuhdevaikeuksia ja muita ongelmia.

2. Vie aikaa tärkeämmiltä asioilta

Kun viestejä voi tulla pahimmillaan sadoittain päivässä, se vie aikaa. Someen kulutettu aika on pahimmillaan poissa parisuhteelta, vauvan kannalta tärkeämmiltä valmisteluilta ja omalta levolta. Näistä mikään ei oikein valmenna eikä tue tulevaan vauva-aikaan.

3. Lisää pelkoja, vääränlaista huolettomuutta tai pahaa mieltä

Somessa on mahdollisuus löytää samalla tavalla epäterveesti ajattelevia ihmisiä. Siellä leviävät niin pelot kuin vääränlainen huolettomuus. Hyvä esimerkki tässä ovat raskausruokavaliosuosituksista käytävät keskustelut. Pahimmillaan niissä löydetään kaikista lähes kaikista ruuista jokin keskenmenoa tai vauvan vammaisuutta aiheuttava tekijä tai rohkaistaan raskausaikana syömään kypsentämätöntä lihaa, pastöroimatonta maitoa ja nauttimaan alkoholia. Uusin tieto raskausajan ruokasuosituksista löytyy Ruokaviraston turvallisen käytön ohjeista ja sitä päivitetään jatkuvasti myös THL:n sivustolle.

Toisella tavalla ajattelevat leimataan näissä keskusteluissa pahimmillaan välinpitämättömiksi lapsentappajiksi tai hysteerikoiksi, joilta puuttuu maalaisjärki kokonaan. Ryhmien ylläpito puuttuu näihin tilanteisiin hyvin vaihtelevasti. Vaikka keskusteluihin ei itse osallistuisikaan, voi niiden lukeminen lisätä pahaa mieltä.

Yhdessä jakaminen ei keskity ainoastaan hyviin asioihin. Ryhmissä jaetaan välistä myös uutisia omista tai tuttujen keskenmenoista, kohtukuolemista tai muita raskauteen liittyviä kauhutarinoita.

Pahimmillaan erilaisissa ryhmissä käydyt keskustelut ovat raivostuttamisen lisäksi ovat myös satunnaisesti säikäyttäneet ja saaneet huolestumaan oman raskauteni kulusta. Ymmärrän hyvin tuttujani, jotka ovat poissa raskaussomesta itsensä suojelemiseksi.

4. Ryhmissä jaetaan väärää tietoa

Vaikka lääkeneuvonta on ryhmissä pääsääntöisesti kiellettyä, sitä tapahtuu silti. Tämän lisäksi neuvotaan toisten maiden antamien suositusten mukaan tai annetaan muuta vanhentunutta tietoa miettimättä sen seurauksia. Keskusteluja seuratessa saa olla hyvin tarkkana.

Vinkit hyvin puolien maksimointiin

1. Mieti mihin ryhmään liityt ja milloin

Turvallisin ajankohta liittyä äitiyssomeen on se ajankohta, jolloin raskauden paljastumisella ei ole enää väliä. Itse uskalsin liittyä vasta siinä vaiheessa kun lähipiirini ja esimieheni olivat tienneet jo tovin asiasta.

Myös ryhmällä on väliä. On ihan eri asia kuulua ryhmään niiden kanssa, joilla on laskettu aika samassa kuussa kuin niiden kanssa, joilla se on samana vuotena. Lasketun ajan mukaan perustettujen ryhmien lisäksi on olemassa myös monia muita ryhmiä liittyen esim. imetykseen, kiintymysvanhemmuuteen, sormiruokailuun jne. Liity vain ryhmiin, joiden kannattaman ajatusmaailman pystyt jakamaan muiden ryhmäläisten kanssa, koska someraivo ei ole harvinainen ilmiö mammaryhmissä.
 

2. Harkitse ennen kuin kirjoitat

Harkitse erityisen tarkkaan kaikkea sitä, mitä kerrot toisista ihmisistä, ottamistasi riskeistä tai terveydentilastasi. Muista että muut ryhmien jäsenet ovat omassa elämässään muutakin kuin raskaana olevia äitejä. He saattavat olla tutuntuttuja, työtovereita, tulevia esimiehiä, vakuutusmyyjiä, sosiaalityöntekijöitä, poliiseja jne. Lisäksi osa ryhmästä on avoinna myös tahoille, jotka harjoittavat kohdennettua markkinointia raskaana oleville ja pienten lasten äideille. Satojen tai tuhansien henkilöiden muodostama Facebook-ryhmä on tuskin kovin yksityinen ja luottamuksellinen. Sama pätee myös pienempiä Whatsapp-ryhmiin, jotka ovat keskenään tuntemattomien ihmisten muodostamia. Ne ovat tavallaan jopa laajoja Facebook-ryhmiä salakavalampia, sillä pieni ryhmä saattaa antaa helpommin tunteen keskinäisestä luottamuksesta, vaikka toisia ei tunneta riittävästi.

3. Mykistä ilmoitukset

Tämä auttoi itseäni säilyttämään työrauhan ja elämään muutakin kuin some-elämää. Viestejä voi tulla joistakin ryhmistä pahimmillään päivän aikana pari sataa. Älä stressaa, vaikka jokin kiva keskustelu menee ohi, uusia tulee kuitenkin lisää, etkä loppuviimeksi menetä mitään.

4. Mieti millaisia kuvia jaat ennen kuin jaat

Ryhmissä näkee jonkin verran ultrakuvia, joissa on äidin sosiaaliturvatunnus on peittämättä. Itse otin ultrakuvastani vain sellaisia kuvia, joissa olin jo peittänyt magneetilla henkilötietoni. Näin minun ei tarvinnut miettiä sitä, lataisinko vahingossa väärän kuvan jonnekin.

Toinen riskialtis kuvaryhmä on puolipukeisena tai alusvaatteisillaan otetut raskauskuvat. Valitettavasti ne voivat levitä vuotajien kautta muillekin sivustoille tai sellaisten ihmisten nähtäville, joiden edessä et haluaisi olla vähissä vaatteeissa. Itse en ole jakanut yhtään sellaista kuvaa, joita katuisin mutta tunnen ihmisiä, joille on käynyt toisin.

5. Varmista kaikki saamasi tieto, jonka mukaan aiot toimia luotettavista lähteistä

Luotettavia lähteitä ovat neuvola, neuvolan esitteet ja neuvolan vinkkaamat luotettavien tahojen nettisivut kuten Vauva-lehden raskausaiheiset jutut. Oman raskausviikon mukaan kohdennettua tietoa ja vinkkejä saa myös Vauvan uutiskirjeestä.

Ajantasaista neuvontaa lääkkeiden, luontaistuotteiden, kosmetiikan yms. käytöstä saa teratologiselta tietopalvelulta ja luotettavia neuvoja raskausaikaan liittyvistä terveysasioista myös erikoissairaanhoidon ylläpitämästä Terveyskylän naistalosta.

Kenelle mammasome sopii?

Koen saaneeni somen mammaryhmiltä enemmän kuin ne ovat ottaneet. Toisaalta ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät niihin liity. Itse voin suositella mammasomea sellaisille henkilöille, jotka haluavat verkostoitua muiden äitien kanssa, saada kuulla toisten kokemuksia ja jotka kestävät mammasomen ikävät puolet.

Kriisiytyneessä elämäntilanteessa olevalle odottajalle voin näkemieni ikävien tapausten takia suositella somen vertaistukirymien sijaan avun hakemista vaitiolovelvolliselta ja luotettavalta taholta. Toki some voi olla siinä rinnalla verkoston tuojana. Itse ajattelen neuvolan olevan ensisijaisesti avun antaja. Sieltä osataan neuvoa myös eteenpäin hyviin palveluihin. Tämän lisäksi kirkosta voi saada luottamuksellista apua ja tukea perheneuvonnasta, papeilta, lapsi-, perhe- ja diakoniatyöntekijöiltä, sekä anonyymisti kirkon keskusteluavusta.

 

Terveisin

Sini Saavalainen

Pastori, sosionomi (AMK), enemmän tai vähemmän aktiivinen somettaja ja tammikuun alussa syntyväksi arvioidun esikoisvauvan äiti

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *