Toisen edessä sielu täysin avoimena ilman muureja tai rooleja
Olin tänään Temppeliaukion kirkossa kuuntelemassa Mari Sainion konserttia. Konsertti oli niin syvästi koskettava, vaikuttava ja aseistaan riisuva kokemus, että lopulta huomasin olevani siinä sielu aivan auki. Kaikki muurit ja roolit muserrettuina. Jäljellä vain jotain, mikä löytyy aivan ytimestä.
Katsoin vieressä istuvaa kumppaniani ja mietin, kuinka onnellinen olenkaan, että saan olla siinä hänen vierellään niin avoimena. Mietin, kuinka onnekasta onkaan, ettei ainakaan kaikki purettuja muureja ja rooleja rakenneta takaisin hetkessä, vaan saan olla auki vielä paljon pidempään. Saan mennä nukkumaan kumppanini viereen sielu täysin avoimena. Kuinka onnelliseksi se minut tekeekään.
On puhdistavaa, vapauttavaa ja voimauttavaa olla joskus sielu täysin auki. Samaan aikaan se voi olla myös pelottavaa. Kun jäljellä on vain se kaikkein olennaisin, se syvin ydin, niin on myös herkemmillään kuin koskaan muulloin. Me rakennamme sekä ylläpidämme erilaisia muureja syystä. On turvallisempaa olla, kun toisten tunteet ja teot eivät osu suoraa ytimiimme vaan suodattuvat muiden kerrosten läpi. Se estää haavoilta. Samaan aikaan se suodattaa kuitenkin myös kaiken hellyyden, rakkauden ja kauneuden.
Joskus on hyvä olla sielu täysin auki. Laskea irti kaikista muureista ja rooleista. Kohdata toinen, rakastettu ja turvallinen, ihminen suodattamatta ja suoraa. Antaa itsensä haavoittuvaiseksi, jotta voi tulla myös mitä voimakkaimmin rakastetuksi. Uskaltaa kokea rakkaimpansa läsnäolo jokaisella sielunsa osalla.
Uskallatko istua kumppanisi edessä täysin paljaana, sielu täysin avoimena? Uskallatko antaa hänen rakastaa aivan suoraa, mitään suodattamatta. Ja kuinka sinä voisit saada sielusi auki? Mitkä asiat saavat sinut luopumaan muureistasi ja rooleistasi?