Kivet ja sirpaleetkin ovat täynnä ajatuksia ja muistumia rakastamisesta
Toissa viikolla meillä meni rikki viinilasi. Ei kuulosta dramaattiselta, mutta antakaapa kun kerron tarkemmin. Meillä oli itse asiassa pari viinilaseja, joista toinen rikkoutui. Toinen lasi jäi yksin. Tapahtuma aiheutti järkytyksen tunteita, koska lasit olivat tärkeitä.
Kun vasta mietimme, onko mahdollista rakastaa tässä rakkaudessa ja olla onnellinen, uskaltauduimme toisinaan leikkimään jos-leikkiä ja haaveilemaan. Jos asuisimme yhdessä, miten söisimme aamiaisen. Jos menisimme elokuviin, minkä elokuvan valitsisimme ja mitä karkkeja ostaisimme. Jos matkustaisimme, mihin kaupunkiin tie veisi ja millaista meillä siellä olisi.
Sitten haaveilimme, että matkustaisimme kaupunkiin Ruotsin rannikolle kuuntelemaan erästä laulajaa, joka esiintyisi siellä festivaaleilla. Sen haaveen sitten toteutimmekin, kuten melkein kaikki muutkin – se oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme yhdessä.
Me matkustimme ja kun olimme saapuneet hotellille, ajattelin, että haluaisin oikeat viinilasit siihen hetkeen. Läksin etsimään sellaisia pikkukaupungin kävelykadulta. Löysin kaupan, joka myi kristallia romantikoille, ja valitsin parin kauniita ja laadukkaita laseja. Juoksin takaisin ja heilutin pakettia jo matkan päästä rakastetulleni, joka katseli yläkerran ikkunasta ihmisten liikuskelua kesätunnelmissa.
Me kaadoimme noihin laseihin punaviiniä iltapäivällä Ruotsissa, ja sen jälkeen olen kattanut ne meille pöytään vieraiden tullessa tai ottanut ne hyllystä meidän istuessamme iltaa kahdestaan arki-illoin ja pyhäisin.
Jotain merkityksellistä on tarttunut kahteen lasiin kaikesta yhdessä koetusta ja tästä rakastamisesta, jossa kaikkea on intohimoisesti. Merkitys on uuttunut kristalliin.
Se muoto, joka niillä laseilla on, se, miltä niiden kupujen paino tuntuu kämmenellä, millainen hoikan jalan profiili on sormien välissä, on yksi niistä pienistä, mutta todellisista asioista, jotka ovat osa sitä, miten me elämme ja rakastamme.
Vuodet ne kestivät, mutta nyt toinen laseista siis meni tuhannen pirstaleiksi. Minä lakaisin sirpaleet rikkalapioon ja niistä jokainen oli täynnä ajatuksia ja muistumia.
Rakastaminen on sellaista, että se värjää tavarat, tilat ja paikat itsellään. Me ankkuroimme koettua todellisuutta konkreettiseen, materiaaliseen todellisuuteen. Rakkaus toimii niin ja mieli toimii niin.
Seuraavana aamuna menin lasitehtaan verkkokauppaan ja tilasin Baijerista neljä samanlaista lasia. Ne tulivat toissa päivänä lähettipalvelun paketissa ovelle. Laitoin jäljelle jääneen alkuperäisen rakkauslasin ja neljä uutta rinnakkain pöydälle ja sitten sekoitin ne. Yhdestä tuli viisi. Kaikki toistavat nyt samaa hetkeä ruotsalaisessa pikkukaupungissa, missä koimme asioita ensimmäistä kertaa ja kokeilimme toisiamme kuin uuden, jännittävän kielen verbien taivutusmuotoja.
Materia ei ole ensisijaista, ilman sitä voi elää. Mutta se, mitä on, on myös sisäisen elämän kuva.