Kaikella on määräaikansa – Onko sinulla pitkäjänteisyyttä panostaa siihen, joka tuottaa hyvää?

Saippuakuplia on ollut lapsesta asti jännittävää seurailla. Jotkut sitkeät sinnittelevät ilmassa pitkään kieppuen. Toiset ovat hädin tuskin kupliksi ehtineet haihtuessaan jo näkymättömiin. Lähes henkeä pidätellen meidänkin lapsemme katsovat, miten kuplien puhaltaminen tuottaa tulosta. Ohikiitävän hetken erikokoiset ja -näköiset pallukat kieppuvat näköpiirissämme. Ilo muuttuu haikeaksi huokaukseksi kuplan puhjettua.

Tänä kesänä olen hyvästellyt joitain ihmissuhteita joko eri suuntiin kulkemisen vuoksi tai kuoleman koskettaessa. Ajatus kaiken määräaikaisuudesta on saanut uusia ulottuvuuksia vauvan kasvettua taaperoksi, puun taimen istuttamisen myötä, esikoisen lähdettyä koulutielle, harrastuksen päättyessä, ystävästä etääntyessä ja elämän viime hetkiä hengittelevän poskea silittäessä.

Tunteiden vaihdellessa saattaa huomata, että sisimmästä löytyykin levollisuutta ja rikastumisen kokemus.

Tunteiden vaihdellessa saattaa huomata, että sisimmästä löytyykin levollisuutta ja rikastumisen kokemus. Jotain sellaista, jonka äärellä voi pysähtyä tarkentamaan katsettaan siihen kaikkeen, jota on toisen kautta saanut: ihmisenä kasvamista, kesänviettopaikan, hyvää työtoveruutta, unohtumattoman matkan tai vertaistukea vaikkapa yksinhuoltajuudessa jaksamiseen. On päättymisiä, joihin saa valmistautua rauhassa ja pitkään. Äkillisesti päättynyttä on onneksi lupa sulatella niin kauan kuin tarve on.

Suru ei suinkaan ole aina läsnä. On asioita, joiden päättymisen äärellä laskee aamuja – ehkä tunteja ja minuuttejakin. Ilkeästi toimineen työtoverin vaihtaessa työpaikkaa oma hengitys alkaa kulkea rauhallisemmin. Hammassärky lakkaa vihdoin lääkärin tuolissa. Lapsen itku päättyy.

Ollapa rohkeutta tunnistaa elämänsä paikalleen jämähtäminen ja astua muutokseen mahdollisuuksien mukaan.

Aikaraameissa elämisen ei tarvitse merkitä turvattomuutta tai levottomuutta. On mahdollista asettua rauhassa rakastamaan, antamaan itsestään ja luottamaan. Kaikki ei pääty edes elinaikanamme.  On pitkiä ihmissuhteita, joissa voi oppia luottamaan toisen ihmisen rakkauteen ja uskollisuuteen. Pettymyksen ja loukatuksi tulemisen riski ei välttämättä elä meissä hallitsevana. Jos pelko tai muu kahlitseva tunne elää vahvana, on hyvä uskaltautua miettimään miksi. 

”Aika aikaansa kutakin”, sanotaan. Jonkin päättyessä uutta on vastassamme. Ollapa rohkeutta tunnistaa elämänsä paikalleen jämähtäminen ja astua muutokseen mahdollisuuksien mukaan. Antaa kuplan puhjeta ja nähdä maailma sen takaa. Astua realistisesti ja silti unelmiaan unohtamatta. Ollapa pitkäjänteisyyttä panostaa siihen, joka tuottaa hyvää: lastensa kanssa ajanviettoon ilman ylenpalttista määrää ärsykkeitä, itsetuntemuksen kasvuun, puolison kanssa viipyilyyn, ystävyyssuhteen vastavuoroiseen jakamiseen tai yksinoloon. Siihen, minkä juuri sinä näet tärkeäksi. Mitä se sinulle on?

 

Kuplasta ja kuplan ulkopuolelta tervehtien, Päivi