Kummityttöystäväni – kummisuhde voi olla aikuiseenkin ja hengellinen matkakumppanuus osa rakkaussuhdettakin
Toissa viikolla kirjoitin kummiudesta. Tänään tahdon tarkastella sitä aivan erityisesti yhden kummisuhteeni näkökulmasta. Kummisuhteen, jossa kummilapseni ei ole suinkaan lapsi vaan nykyinen kumppanini
Tapasin kumppanini kanssa viime syksynä teologian opintojen aloittamisen yhteydessä. Jonkin ajan kuluttua hän kysyi tahtoisinko ryhtyä hänen toiseksi kummikseen, kun hän jossain vaiheessa liittyy elämänsä ensimmäistä kertaa kirkkoon ja saa näin ollen kasteen sekä tulee konfirmoiduksi. Olin otettu ja innoissani. Suostuin. Hetkeä myöhemmin sain myös alkaa kutsua häntä tyttöystäväkseni. Ystäväni nauroivat tulisiko hänestä näin ollen jossain kohtaa kummityttöystäväni.
Tammikuussa juhlittiin iloista juhlaa. Kumppanini sai kasteen ja konfirmoitiin. Seurakunta sai uuden jäsenen ja minä uuden kummisuhteen. Kumisuhteen joka on minulle yhtä arvokas kuin jokainen kummi- ja kummasuhteeni. Kummisuhteen, joka jokaisen muun tavoin on elinikäinen ja pysyvä. Suhteen, josta niin ikään täytyy pitää huolta.
Kummius tuo omanlaisen twistinsä parisuhteeseemme. Kummius ei tarkoita, että olisin suhteessa hengellisesti kypsempi. Vaikka kummin tehtävä on huolehtia myös kristillisestä kasvatuksesta, en lastenkaan kohdalla koe olevani kristillisenä kasvattajana hengellisesti kypsempi tai suurempi. Olen kristillinen matkakumppani. Yhteisellä hengellisellä matkalla. Matkalla, jossa kumpikin varmasti oppii sekä kasvaa. Myös toinen toiseltaan.
Kumppanini kutsuminen kummityttöystäväkseni, sekä se, että hän voi viitata minuun kummisetänään, tuovat huvittavia hetkiä ja huumoria erilaisiin tilanteisiin. Kuitenkin samaan aikaan se muistuttaa jostain tärkeästä. Se muistuttaa siitä, ettei kummisuhde ole aina aikuisen ja lapsen välinen suhde. Kummisuhde on jotain omaa, mikä ei ole sidottu ikään tai muihin ihmisten välisiin suhteisiin. Samalla kummisuhteemme muistuttaa myös siitä, että meistä jokainen voi olla hengellinen matkakumppani läheiselleen. Meidän suhteessamme matkakumppanuus konkretisoituu kummisuhteessa, mutta se voisi olla totta muutoinkin. Toistemme kummityttöystäväksi ja kummisedäksi kutsumisen humoristisuus sekä kummisuhteen tuomat erilaiset perinteet esimerkiksi juhlapyhinä ja kummipäivänä ovat vain meille hyviä muistutuksia myös tuosta hengellisestä matkakumppanuudestamme. Mikä voisi saada teidät mahdollisesti muistamaan omanne?