Eron jälkeen sitä on vapaa ja yksin, hyvässä ja pahassa!

Olen kasvanut suurperheessä, joten nykyinen elämäntilanteeni eronneena on outo. Olenkin miettinyt yksin oloa paljon. Sehän ei välttämättä ole yksinäisyyttä, vaan voi olla myös täynnä läsnäoloa. Jos vaan osaa olla läsnä, itselleen. Etäisesti kiintyneelle se ei ole itsestäänselvää. 

Etäisesti kiintynyt lakaisee omat tunteensa ja tarpeensa maton alle. Hän tukahduttaa ne, jotta voi olla läsnä muita varten. Etäisesti kiintyneet ovatkin usein auttavaisia. Joskus he saattavat jopa ostaa olemassaolonsa oikeutusta olemalla tarpeellisia. Huomaan olevani hieman pihalla sen kanssa, mitä minä elämältäni haluan. Yhä edelleenkin tunnen itseni onnellisimmaksi, kun saan työskennellä jonkun itseäni suuremman, tärkeän päämäärän eteen.

Eron jälkeen yksinäisyys tuntui helpotukselta. Vihdoinkin vapaa tila hengittää ja olla olemassa. Tuntuu kuin olisin kuullut omat ajatukseni kirkkaammin, kuin vuosiin. Mikä ihana vapaus! Lapsivapaina viikonloppuina pitkä aamukahvi hesarin kanssa, eikä illalla kiirettä kotiin. On kuin elämästäni olisi hetkittäin otettu pois kymmenen vuotta.

Vapaudella on kuitenkin hintansa ja se on yksinäisyys. Minulla se liittyy selkeästi tiettyihin samoihin juttuihin, joihin varmasti löytyy ajan kanssa rutiinit ja ratkaisut.  Ruuhkavuodet ovat taittaneet terän pahimmalta seurankaipuultani, mutta sosiaalinen yksinäisyys nostaa päätään lomien ja juhlapyhien lähestyessä. Vapaus päättää tuo mukanaan yksinäisen vastuun. Minulle, joka olen tottunut sopeutumaan, tyhjä tila on yllättävän vaikeaa. 

Myös isoissa taloutta koskevissa päätöksissä tunnen itseni yksinäiseksi. Kun on yksin, niin on yksin myös raha-asioiden kanssa. En yhtään ihmettele, että talous pitää monet pariskunnat yhdessä. Eläminen pääkaupunkiseudulla maksaa. Myös ero maksaa. Välillä tuntuu, että ihan kaikki maksaa! Olisi helpotus jakaa isojen päätösten tuoma vastuu toisen kanssa. Mutta nyt ei itku auta. On seistävä omilla tutisevilla jaloillaan myös taloudellisesti. 

Läsnäolo ei kuitenkaan maksa mitään ja onneksi sitä voi harjoitellakin ihan ilmaiseksi. Ero pakottaa kuuntelemaan ja kohtaamaan omaa sisintään. Sitä varjoistakin puolta. Kohtaaminen vaatii aina tilaa ja aikaa. Yksinäisyyttäkin. En tiedä mikä saa ihmisen pakenemaan itseään. Pysähtyminen voi olla ensimmäinen askel uuteen. Ehkä se on se, mikä pelottaa. Muutos. Epävarmuudenkin keskellä olen onnellinen, että uskalsin. Sillä tarvitsin sitä. 

Toivovaisin terkuin, Annele