Se tunne, kun helpottaa

Minä voin vaikuttaa paljonkin siihen, miten lapseni toimii ja toisaalta välillä ei yhtään tajua mistä tuulee.

Aikuisessa parisuhteessa alan hahmottamaan samanlaisia kuvioita. Minä voin asioille aika paljon. Tiedän usein jo ennakkoon minkälaisen reaktion sanomani saa aikaan. Voin ärsyttää helpostikin. Voin valita usein sovun tai riidan. Ja sitten on niitä tilanteita kun ei vain kertakaikkiaan voi mitään.

Tässä yksi päivä poistuimme koko perhe ratikasta ja yhtäkkiä käsissämme olikin hysteerisesti kiljuva tyyppi. Hän halusi kaiken ja ei mitään. Vanhemmuuttamme koeteltiin ja keinoja etsittiin ja koko tienoo raikasi. Ainoa hyvä puoli oli, että me emme kiljuneet. Mutta päässäni surisi. Mistä tässä on kyse ja miksi en löydä keinoa rauhoittaa lastamme. Emme edes me, kaksi vanhempaa yhdessä.

Pääsimme kotiin antaen periksi taaperolle ja mietin ankarasti missä meni pieleen. Kun vaatteet oli riisuttu, taapero istui potalle ja häneltä pääsi mojova paukku. Hänen olemuksensa muuttui sillä sekunnilla ja hän nauroi heleästi. Ilma vatsassa oli ottanut vallan ja koko kortteli oli saanut kuulla sen. Helpotus oli käsinkosketeltavaa.

Huomaan, että odotan aikuisilta enemmän. Ajattelen, että ikäänkuin aikuiset tekevät kaiken tiedostaen. Minä ainakin huomaan, että odotan, että  puoliso ymmärtää kaiken ja osaa säädellä tunteitaan ja petyn heti, jos asiat eivät mene niinkuin minä haluaisin. Jospa käyttäisin samanlaista ymmärrystä aikuisiin, että ajan kanssa syy käytökseen saattaa paljastua, eikä hermoiluni edistä asiaa ollenkaan. Sellainen helpotuksen hymy kuin taaperolla on ihana nähdä myös aikuisen kasvoilla.

Terveisin, Ulla