Mitä satakieli opetti rakkaudentunnustuksista

Montaakohan satakieltä kuulimme, kun tänään illalla poljimme kotiin rakastettuni työvuoron loputtua – seitsemää tai kymmenentä. Niistä sydän aivan pakahtuu.

Satakielen laulu on niin kaunis ja kiihkoisa. Ja mustarastaan – tänä keväänä meillä on parvekkeella mustarastaan pesäkin. Siellä neljä uutta huilunokkaa availee jo siipiään. Ehkä ne löytävät laulunsa tonaliteetitkin samalla kun löytävät lentonsa.

En koskaan väsy kuuntelemaan mustarastaita. Mutta etenkin satakielet saavat minut ajattelemaan tunteiden elämistä avoimesti. Julkista rakkauden tunnustusta.

Rakastumisen ja rakastamisen tarkastelu on saa minut jatkuvasti palaamaan samaan aihelmaan, nimittäin että sisäisten myönteisten tunteiden pitäminen auki ja esillä omassa itsessä on se keino, jolla ne myös pysyvät auki ja esillä omassa itsessä.

Jos satakieli olisi vaiti, kukaan ei tietäisi, että se on siellä lehtien seassa, aika pieni, harmaahko lintu.

Mutta satakieli laulaa niin voimakkaasti, että se tuntuu. Minä ajattelen, että juuri noin minä haluan tuntea tunteeni ja tuntua toisessa. Minusta se on oikein, ajatelkoot muut siitä asiasta mitä tahansa. Kaikki rakkaus saa tulla satakielisesti lauletuksi.

Siitä tulee omaan elämään tällaista kevään valoa. Tämä rakastaminen on vahva pieni aurinko, joka on mukana kaikkialla. Ei koskaan tule tunteetonta hetkeä. Tunne on mukana vähän kaikessa, työssäkin.

Tänään työpaikalla ajattelin rakastettua kumppaniani juuri samalla hetkellä, kun hän soitti. Wonderwoman! Soitti minulle muuten vain hetkeksi kesken kaiken. Menin parvekkeelle puhumaan, ja aurinko paistoi sinne sopivasti. Ilma oli kuin maitoa. Tässä toukokuussahan on vaikea sanoa, onko sydänkesä vai olemmeko valahtaneet väliaikaisesti jonnekin etelämmäksi.

Tulin siitä kaikesta jotenkin tavattoman iloiseksi, ja ajattelin, että kun menen takaisin työkavereiden luo, sanoa kajautan, että pojat, kyllä Rakkaus on parasta!

Konttorissa sattui kuitenkin olemaan käynnissä jokin intensiivinen keskustelu, johon piti muodostaa mielipide ja sanoa se ensin, ja niin se hetki ikään kuin väistyi. Nyt kun illalla pyöräilimme kotiin ja olivat nuo satakielet, se palasi mieleeni ja minua harmitti: olisi pitänyt vain kärkeen kajauttaa yksi rakkaudentunnustus. Työasioihinkin olisi ehkä virinnyt kirkkaampia ajatuksia?

Joten pojat, jos luette, kyllä Rakkaus on parasta! Paras juttu, minkä minä tiedän.

 

Terveisin, J