Käsi kädessä kävellessä on sopivasti kuutamolla

Monet hyvin yksinkertaiset asiat merkitsevät rakkaussuhteessa erittäin paljon. Ja monien yksinkertaisten asioiden takana on monimutkaisten vaikutusyhteyksien summa.

Eräs yksinkertainen asia on käsi kädessä käveleminen. Yksinkertaisimmillaan kysymys on siitä, että jos on mahdollista, eli kädet ovat kantamuksista vapaat, pitävätkö ihmiset toisiaan kädestä vai eivät.

Joko kuljetaan käsi kädessä tai ei.

Minusta käsikkäin kulkemisessa on voimakas sisäinen ja ulkoinen signaali. Sisäinen on minulle tärkeämpi. Se on yhteydentunne.

Kädet ovat hyvin herkät, ihminen aistii käsiensä kautta tavattomasti asioita: pintojen tuntuja, lämpöä, painetta, liikettä. Ei ole ihme, että käsikkäin kulkeminen tuntuu sisäisesti. Se ei ole mikään mekaaninen kytkös, käsi kädessä. Se on tunnusteleva jatkuva kosketus, ja meidän kahden välinen sidos ja yhteys välittyy siinä kosketuksessa, kun kuljemme jossain, missä vain.

Hänen kätensä tuntuu aivan tietynlaiselta. Se tuntuu tietynlaiselta paljaana ja tietynlaiselta lapasen läpi. Hänen otteensa ja minun otteeni ovat omanlaisensa yhdistelmä. Ne ovat meidän kätemme, ja ”kouriintuntuvalla” tavalla osoitus meistä yhdessä.

On ihanaa huomata, miten liki automaattisesti kädet hakeutuvat yhteen, kun kävellään jonnekin.

Jos kävelee käsi kädessä, pitää hakeutua aika lähekkäin, täytyy hakeutua samaan rytmiin ja pysytellä siinä: seurailla omaa ja toisen tahtia. Täytyy haluta noita asioita.

Kävelläkseen käsi kädessä siihen täytyy olla halua.

Ulkoinen signaali, jonka käsi kädessä käveleminen lähettää, on se, että kaksi haluaa olla lähekkäin. On kytkös, joka on läheinen.  On jotain hellyyttä. Kosketus näyttää sen. Ja kun se on julkista, nähtävillä näin, se tarkoittanee, ettei se nolota tai hävetä tai tunnu turhalta. Se tarkoittaa, että tuolla pariskunnalla keskinäinen yhteys näyttää tällä tavalla ylittävän rajan yksityisestä julkiseen.

Samaa on halaamisessa julkisesti, ja syleilemisessä ja suutelemisessa. Käsikkäin kulkemisessa on kuitenkin jotain omanlaistaan yksinkertaista viattomuutta, jossa on merkittävää voimaa. Lapsi pitää vanhemman kädestä kiinni kulkiessaan, hakee tukea ja kiinnepistettä uusissa paikoissa. Rakastaville toinen toisen käsi on kiinnepiste, siten kuin toinen toiselleen on kiinnepiste koko maailmassa ja olemassaolossa muutenkin.

Toisen kädestä ottaminen on oman inhimillisyyden näyttämistä ja oman herkkyyden tunnustamista. Siinä on vähän unelmointiakin, niin kuin katselisi kuutamoa ja tähtitaivasta. Ja kaikki tämä arkisessa tavallisessa eleessä.