Mitä opin kaksosia hoitaessa

Olin viime viikolla ystävän kanssa hoitamassa ystäviemme kaksosia. Emil ja Olivia saivat illan keskenään ja minä pääsin toisen Emilin kanssa tutustumaan kaksosiin sekä monikkoperheen vauva-arkeen. Illan aikana opin paljon.

Opin kuinka jäähtynytkin glögi on ihan jees kolmannen lämmityskerran jälkeen. Kuinka sitä lopulta jopa nauttii jokaisesta huikasta, jonka edes silloin tällöin ehtii hörppäämään. Opin, ettei haittaa vaikka eväät jäävät kiireessä syömättä, jos ne voi jättää pienten kaksosten vanhemmille. Tietää, että kahden minuutin mikroateriasta on heille enemmän hyötyä kuin itselle.

Opin, etteivät vauvat synkronoidu. yksilöitä, kun ovat. Kaipaavat mitä kaipaavat, silloin kun kaipaavat, eikä se välttämättä ole samaan aikaan, samanlaista tai edes samankaltaista. Opin, että kaksosten kanssa voi kasvattaa rautaiset jalkalihakset, kun heijailtavia onkin kaksi. Aina riittää treeniä vuorotellen tai yhtä aikaa.

Opin, että yhden suhde yhteen on rankka ja haastava yhtälö, ainakin jos kyse on vauvojen ja aikuisten lukumäärästä. Kädet, aika, silmät ja energia loppuvat yllättävänkin usein ja nopeasti. Enkä osaa edes kuvitella, niitä hetkiä ja tilanteita joissa vauvoja on enemmän kuin aikuisia tai heillä käsiä.

Opin ehdottomasti arvostamaan monikkoperheitä aivan uudella tavalla. Sitä monen tarpeen, kiireen ja välittämisen tasapainoilua. Minä suuntasin illan jälkeen kotiin lepäämään ja nukkumaan hyvin, mutta monikkoperheen vanhemmille koittaa illan jälkeen aina seuraava yö ja päivä.

Opin, että jokaisella tulisi olla aikaa rakastaa. Itseään, kumppaniaan ja lapsiaan. Aikaa, jolloin ei tarvitse keskittyä miettimään lapsien käytännön tarpeita vaan voisi vain rakastaa ja olla läsnä. Ihan kokonaan. Itselleen, kumppanilleen ja jokaiselle lapselle, yhdessä ja erikseen.

Opin, että me monikkoperheiden ulkopuolella voimme koittaa olla mahdollistamassa noita hetkiä heille. Omaa aikaa, treffi-iltoja ja käytännön järjestelyistä vapaita tuokioita. Sillä on merkitystä.