Kiitos on kaunis sana

Eräässä tärkeässä ihmissuhteessani tultiin vuosia sitten kohtaan, jossa eron jälkeen mietittiin, mitä suhteen aikana tapahtui. Tuon keskustelun aikana kerroin, että minulla oli suhteessa jatkuvasti sellainen olo, että tein ja huolehdin paljosta, mutta toinen ei huomannut vaivannäköäni. Olin toiminut rakkaudesta käsin, mutta kaipasin kuitenkin sitä, että toinen olisi ymmärtänyt kiittää. Oikeasti hiljaa itsekseni mietin, että tunnen varmasti väärin – kyllä toinen varmasti on nähnyt ja on kiitollinen siitä, että olin huolehtinut niin paljosta.

Ei kannattaisi luulla tai olettaa tai uskotella itselleen muuta mitä sydämessään tuntee. Mies totesi tuohon, että hänen mielestään en ollut tehnyt mitään kovin erityistä. Hänen äitinsäkin on aina tehnyt samat jutut ja hänellä oli mielestään oikeus tekemiini palveluksiin.

Kyllä tuntui ja tuntuu vieläkin, kun miehen kommenttia ajattelen. Minulle syntyi allergia kaikenlaista minun arvoani kyseenalaistavaa käyttäytymistä kohtaan.

Eipä tämäkään tarina olisi ollut opettavainen, ellen olisi kääntänyt katsettani peiliä kohti. Kuinka monta auton renkaiden vaihtoa tai maalattua seinää olin jättänyt kiitoksella huomioimatta. Ehkä kiitin, ehkä en, en enää muista, mutta todennäköistä on, että varsinkin suhteen loppuaikoina kiitos on jäänyt ihan liian vähälle.

Suhteessa ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan olevansa itsestäänselvyys. Ei pitäisi sanoa toiselle, että ei tarvitse kiittää – tämä kuuluu sinulle itsestään selvästi. Mikään rakkaudenosoitus ei ole itsestään selvä vaan kiitoksen aihe. Alun perin sinulle vieras ihminen halusi ottaa sinut omakseen vapaaehtoisesti ja asettua rinnallesi kulkemaan, tulla tutuksi, mutta ei niin tutuksi, ettei kiitosta enää tarvitsisi ääneen lausua.

On tärkeää nähdä ja tulla nähdyksi. Kiitos on parisuhteessa (ja muissakin ihmissuhteissa) maailman kaunein sana. Kiitos on pieni sana sanoa ja tarkoittaa: minä näen sinut.