Jottei usko rakkauteen lakkaisi #voimabiisi

Minusta tuntuu, että yhä voimakkaammin halutaan jakaa ihmiset hyviin ja pahoihin. Haluamme asemoida itsemme hyviin ja osoitella sormella pahoja. Meissä kaikissa on sekä hyvät että pahat ajatukset, ja ne kaikki pitäisi uskaltaa tunnistaa. Juurikin siksi, etteivät tunteet saa valtaa meistä. Hyveellinen äärimmäisyyksissään asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Tällaista marttyyripuolisoa ei kukaan saavuta tunnetasolla. Elämä on vaikeaa myös, jos toinen toimii kaikkien pahojen ajatustensa impulsseista.

Kun näen itsessäni pahan, näen hyvän muissa. Kun en näe itsessä pahaa, näen pahan muissa, ja silloin usko ihmisiin lakkaa. Usko rakkauteen lakkaa.

Muistan tilanteen ollessani kuusivuotias. Pappi kysyi serkkuni kasteessa:” Mitä laulettaisiin?” Kolmevuotias isoveli ehdotti Nahkatakkista tyttöä. Virsihän me sitten laulettiin, mutta Neumannin sanoja olen kuunnellut siitä lähtien aina tarkkaan. Aika kauan meni, kunnes pääsin todella sanoihin sisälle.

”Hän on nahkatakkinen tyttö
Se sama tyttö on nähnyt helvetin
Nahkatakkinen tyttö
Se sama tyttö on uskonut ihmisiin”

Ajattelen, että vain nähdessään itsessään myös pelon ja virheet, uskaltaa uskoa ja luottaa toisiin. Siksi Nahkatakkinen tyttö on mun #voimabiisi.