Mitä kuuluu? No, intohimoa muun muassa!
Yhtenä iltana istuskelimme vierekkäin ja johkaannuimme puhumaan siitä, miten ihmiset kertovat kuulumisistaan.
Mitä sulle kuuluu -kysymykseen saa vastaukseksi selostuksen siitä, millaisia projekteja töissä on viime aikoina ollut meneillään ja josko ne ovat vieneet liikaa aikaa harrastuksilta, joista myös kerrotaan, ehkä seikkaperäisestikin, ja sitten on tietysti se, että odotellaan jo seuraavaa vuodenaikaa ja että sää olisi hyvä ja niin edelleen.
Ihan läheisillekin ihmisille tarjoillaan helposti tällaista mitä-kuuluuta. Joissain tapauksissa kaikki tuo on totta ja joissain tapauksissa sillä peitetään jotain sellaista, mitä on hankalampaa kertoa. Tähän liittyy kokonainen vastausetiketti, jossa muodon vuoksi kysytään ja muodon vuoksi vastataan ja lopuksi hymyillään ystävällisesti.
Sitten meillä kävi kylässä rakastettuni vanha ystävä, ja hän ystävällisesti kysyi minulta tuon mainitun kysymyksen. Olin keittiössä puuhaamassa, ja koetin salaattia repiessäni vastata mahdollisimman välittömästi oikein.
Siis mitä minulle kuuluu?
Kaikkein päällimmäisimpänä minulle kuuluu ajatuksia, tuntemuksia ja aistimuksia, jotka liittyvät rakastettuuni ja meihin kahteen. Minä toki teen päivisin ja iltaisinkin töitä ja projekteja on monia, ja harrastuksissa on meneillään yhtä ja toista, mutta ensisijaisena tosiasiassa on hyvin konkreettisia yksityiskohtia arjestani.
Esimerkiksi yhtenä päivänä ajan viime viikolla koko päivän merkityksellisin asia tuntui olevan muistikuva rakastettuni nilkasta ja jalkaterästä. Kun aamulla lähdin kotoa ja hän jäi vielä nukkumaan, se kurkisti peiton alta juuri niin ihanan kauniina ja suloisena kuin mahdollista – voi miten rakastan hänen jalkateräänsä! Se havainto, aistimus ja mielikuva oli minun mukanani koko päivän, ja jostain syystä se oli niin voimakas, että tässä kirjoittaessanikin näen sen silmissäni.
Sinä päivänä minulle kuului aivan tosi hyvää: ajatuksia rakastettuni jalkaterästä.
Tällaisen asian kertominen vastauksena kysymykseen kuulumisista paljastaa minusta sen, mikä minulle aidosti on merkityksellisintä. Minun mieleni askaroi tällaisessa piirissä. Olen planeetta, joka kiertää tähteä sen vetovoimakentän pitelemänä ja paistattelee säteilevässä lämmössä. Valo tulee siltä suunnalta.
Ja parisuhde, joka rakentuu sen rakastamisen koko tunneavaruuden sisälle, kuljettelee minua kuin vuorovesi, nostaa sisältäni prosesseja, muokkaa ja kasvattaa minua. Muovaa maisemiani.
Metaforia rakkaudesta ja rakkauden vaikutuksista oikein tulvehtii, kuten näkyy – ja sehän on sekin selvä merkki siitä, missäpäin elämää tärkeitä asioita tapahtuu ja luovuus purskuu.
Mitä minun työasiani erimerkiksi ovat siihen verrattuna? Tai se, onko minulla ollut kevätflunssaa vai onko se jo mennyt? Ne toiset kuulumiset ovat toisen kertaluokan asioita. Eivät tärkeimpiä.
Ehkei kaikille voi vastata rehellisimmin. Pitää väistää yleistyksellä: ”No kuuluu ihan hirveän hyvää” tai ”Hyvää, olen onnellinen”. Tai: ”Mielenkiintoista on; elämä ja tämä rakkaus”. Parempi kyllä olisi vastata hiukan yllättävämmin ja todemmin jotain siitä, mitä oikeasti on mielessä.
Minulle kuuluu myös sitä, että minä olen erittäin onnellinen, että minulle kuuluu tällaista. Minulle kuuluu paljon kiitollisuutta elämää kohtaan.
Isoja asioita. Ja salaatin tekeminen samaan aikaan kun kertoo näitä oikeita kuulumisia, on hidasta puuhaa. Pian huomaa seisovansa tomaatti kädessä ja punnitsevansa sitä hartaasti kuin sydäntään. Mielenkiintoinen ja hauska kuva sekin.