Kuka kulkee laput silmillä?

Kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleen, kun aikuisena sinkkuelämää pohdiskelee. Alan oivaltaa, mikä merkitys sillä on, että tiedostaa sen, mistä parisuhdemaailmaan on ponnistanut ja mikä on ollut tuon pohjan vaikutus itseen ja omiin parisuhteisiin.

Kirjoitan tästä tärkeästä teemasta taas. Mieti, millainen parisuhde vanhemmillasi on tai oli (jos sellainen oli) ja millainen lapsuudenperheen ilmapiiri oli. Tuokaan ei ole niin tärkeää kuin se, miten itse ilmapiiriin sopeutui ja millä keinoilla oppi saamaan rakkautta ja hyväksyntää. Mitä vaikeammista olosuhteista on kysymys, sitä tiukemmin on joutunut tekemään töitä edes hippusia saadakseen.

Tuo sopeutumisen tapa, sopeutumiskäyttäytyminen, on hyvin usein kompassina parisuhdevalinnoissa. Jo lapsuudessa saamme silmien eteen lasit, joilla alamme katsella maailmaan ja etsimme kumppaneita. Tuttuus on niin helppo valita. Olo on kuin kotiin olisi tullut. Niinpä niin.

Tai voisiko silmälasien tilalle käyttää sanaa silmälaput, sellaiset, jotka hevosillakin on. Ne estävät näkemästä sivuille. Katse on kapea ja yhdensuuntainen. Sellaisella polulla parisuhde”markkinoilla” kulkee kerta toisen jälkeen samojen kojujen luo. Jos aina etsiytyy samanlaiseen seuraan, ei ole ihme, jos parisuhteetkin alkavat, jatkuvat ja päättyvät hyvin samankaltaisesti.

Huonoissa suhteissani olen pitänyt yllä sisäistä puhetta, joka on sanonut, että ”sun on pakko oppia muuttamaan omaa asennettasi ja yrittää olla tyytyväinen”. Aivan kuin olisi ollut joku sisäinen mittaristo, johon olisi pitänyt olla tyytyväinen ja minä olin usein hyvin tyytymätön. Koska tyydyin liian vähään tai pelkkiin murusiin.

Olen jollain pintatasolla ymmärtänyt asian tähän asti, mutta nyt olen oivaltanut, mitä silmälappujen hajottaminen käytännössä tarkoittaa. Minusta on tärkeää katsoa hyvin tarkkaan, mistä on lähtöisin, vaikka sattuisi ja turhauttaisi. Melkein sanoisin, että vastuuta omista valinnoista on vaikea tehdä, jos ei uskalla kyseenalaistaa omia lähtökohtia. Peruspohjahan siinä vapisee, kun alkaa hajottaa ja rakentaa uutta.

Minusta on niin hienoa, kun ihmiset uskaltavat riisua näkökykyä rajoittavia silmälappujaan ja ottavat elämänsä ohjat omiin käsiinsä. Kun laput ovat poissa silmiltä, alkaa nähdä uudenlaisia vaihtoehtoja. Yhtäkkiä avartuukin ihan uusi maisema ja paljon katseltavaa – ehkä löytyy kumppanikin, joka on ihan toisenlainen kuin ne kaikki entiset. Ehkä vähän haastan, jos sanon, että mitä jos vika ei olekaan Tinderin tyypeissä, nykyisessä parisuhdekulttuurissa, huonossa tuurissa ja milloin missäkin vaan ihan siinä, ettei uskalla katsoa ja kokea toisin kuin aina ennen.