Jollaisen lapsellesikin toivoisit
Yritämme vielä lasten takia.
Vanhempani erosivat, kun olin nuori. Olen siis elänyt avioeron läpi lapsen näkökulmasta ja se on antanut minulle vahvan tunnesiteen tuohon usein kuultuun lauseeseen.
Ymmärrän pelon siitä miten avioero voi vaikuttaa lapsiin. Se pitää sisällään niin paljon surua, pelkoa, ahdistusta ja suuttumusta. Se on rankkaa ja voi kääntää koko elämän ylösalaisin. Tietää myös ihmisiä, joihin vanhempien avioeron aiheuttamat tavat tai ahdistukset vaikuttavat vielä vuosien tai vuosikymmenten jälkeen. Ymmärrän hyvin, että se kaikki herättää vanhemmassa huolen ja pelon. Ajatuksen siitä, ettei voi olla itse tietoisesti laittamassa lapsiaan sen kaiken läpi.
Lapset nimittäin tarvitsevat vanhempiaan mahdollisimman hyvinvoivina ja onnellisena. He tarvitsevat esimerkkiä rakkaudesta ja kunnioituksesta myös itseä kohtaan, sekä rohkeudesta tehdä pelottavaltakin tuntuvia ratkaisuja, jos oma tai muiden hyvinvointi on niistä kiinni.
Näen asiassa kuitenkin myös toisen näkökulman. Sen, jossa vanhemmat ovat näyttämässä lapsilleen esimerkkiä parisuhteesta, perheestä ja elämästä. Luomassa mielikuvia ja toimintatapoja, joihin lapsi saattaa huomaamattaankin joskus verrata omia parisuhteitaan. Mutta se ei tarkoita sitä, että avioeron nähneenä lapsena olisin tuomittu aina eroamaan. Minusta se tarkoittaa, että tiedän, ettei pahoinvoinnin keskelle tarvitse jäädä. Yritettyään kaikkensa yhteisen elämän eteen voi joskus joutua toteamaan, että on parempi alkaa rakentamaan elämää omilla poluillaan.
Vanhempien avioeron ei aina tarvitse olla suuri mörkö, jota joutuu kantamaan harteillaan koko loppu elämän tai horisontti, jonka taakse jäänyttä elämää toivoo aina takaisin. Se voi vuosien tai vuosikymmenten jälkeen olla vain yksi osa elämän taivalta. Osa, josta on oppinut ja osa, jota on voinut jopa oppia ymmärtämään.
Aina kannattaa yrittää. Yrittää viimeiseen asti rakentaa yhteistä elämää ja kukistaa ongelmat; etsiä tukea, kuunnella neuvoja ja tarttua kaikkiin käsilläoleviin oljenkorsiin. Mutta jos sekään ei riitä, jos viimeisetkään oljenkorret eivät tuo hyvinvointia takaisin parisuhteeseen, niin on hyvä miettiä olisiko parempaa rakentaa elämää eteenpäin erillään. Ja mikäli elämä erillään tuntuu ainoalta toimivalta tai onnelliselta ratkaisulta, niin en enää miettisi mitä ero voi lapsille aiheuttaa vaan ennemminkin sitä, miten hoitaa ero niin, että lapsillakin olisi mahdollisimman hyvä olla. Lapset nimittäin tarvitsevat vanhempiaan mahdollisimman hyvinvoivina ja onnellisena. He tarvitsevat esimerkkiä rakkaudesta ja kunnioituksesta myös itseä kohtaan, sekä rohkeudesta tehdä pelottavaltakin tuntuvia ratkaisuja, jos oma tai muiden hyvinvointi on niistä kiinni. Lapset toivovat vanhemmilleen parasta, joten he toivovat, että eläisitte sellaisessa parisuhteessa jollaista voisitte heillekin toivoa.