Asuuko teillä Ankeuttaja?

Parisuhteen kiemurat ovat kyllä veikeitä. Olin ihan hetki sitten skeematerapia-koulutuksessa ja tulin kotiin ihan älyttömän syvissä vesissä. Taivaat niin sanotusti aukenivat, kun pääsin tutustumaan teemaan. Niin hyvin skeemat eli tunnelukot sanoittivat jotain sellaista, mille olin hakenut sanoja.

Tunnelukkojen vuoksi sujahdin maailmaan, joka oli minulle ennestään tuntematon, mutta kolahti tosi syvälle. Sain työvälineen, joka voin isosti käyttää sekä itseni että muiden ihmisten ymmärtämiseen. Tulen koulutuksen myötä ja ymmärryksen lisääntymisen myötä kirjoittamaan näistä lisääkin. Yhtä kirjaa suosittelen kuitenkin ylitse muiden: Kimmo Takasen ”Tunne sydämesi, matka uuteen rakkauteen”. Kirjan eväillä voi päästä hyvinkin käsiksi oman parisuhteen ongelmakohtiin, erityisesti ehkä siihen miksi itsellä on paha olla tai miksi aina tietyt asiat parisuhteessa saavat aikaan riitoja ja muuta hankaluutta.

Kun toinen koko olemuksellaan ärsyttää, voi syynä olla itsessä aktivoitunut tunnelukko. Skeemat herättävät erityisesti siihen, millaisiin sopeutumismalleihin lapsuudessa turvauduimme ja millaisia malleja kannamme edelleen mukanamme. Nämä ovat niitä kuuluisia luurankoja, joiden avulla sopeuduimme vallitsevaan ympäristöön ja olosuhteisiin. Tunnelukko on siis käyttäytymisen, tuntemisen ja reagoimisen tapa, jonka olemme usein jo hyvin varhain oppineet hyväksyntää ja rakkautta etsiessämme. Ja näitä on siis ihan kaikilla. Mutta vahvat ja hyvin varhain syntyneet tunnelukot ovat niitä, jotka estävät meitä aikuisina sopeutumaan esimerkiksi muutoksiin ja joiden työstämiseen tarvitaan ammattilaisen apua.

Tunnelukon aktivoiminen on stressireaktio, joka voi näkyä lamaantumisena, pakenemisena tai hyökkäämisenä. Esimerkki tunnelukon aktivoitumisesta voi olla vaikka tämä: Kotiin saapuu, esimerkiksi työpäivän jälkeen nainen, joka on luonteeltaan hyvin innostuva. Koko bussimatkan kotiin hän on ajatellut, että kun pääsen kotiin, kerron kaiken kivan, jaan sen, mitä päivän aikana on tapahtunut. On mahtavaa, kun saa kertoa, mitä on kokenut ja oivaltanut ja sitten toinen…ei sano mitään. Katsoo kännykkää, ei ole läsnä tai katsoo, mutta ei ymmärrä. Kaiken kukkuraksi sanoo: ”Voisitko joskus olla vähemmän innostunut jostain?”.

Ja mitä naisessa tapahtuu. Hän pienenee saparopääksi, katsoo eikä melkein ymmärrä, miksi hänet torjuttiin ja ilo sammuu. Siinä seisoo tytär äitinsä tai isänsä edessä lannistettuna ja lytättynä eikä suinkaan aikuinen nainen, joka sai moninkertaistaa ilon kumppaninsa kanssa. Näitä kun tapahtuu usein, ehkä vuosien ajan, oppii nainen hiljenemään ja muuttuu hiireksi, jolla ei ole enää mitään sanottavaa. Kaverukset emotionaalinen estyneisyys ja hylkäämisen tunnelukko taisivat tuossa tilanteessa kohdata toisensa. Voitko löytää omasta suhteestasi jotain vastaavaa?