Ole hiljaa!

– No ei me olla puhuttu

– Ei olla sillä lailla osattu puhua

Niin paljon puhumatonta huokailua olen saanut kuulla työhuoneeni sisäpuolella. Ja ulkopuolella. Puheeksiottaminen on vaikeaa. Liian vaikeaa.

-Mitä jos kertoisit puolisollesi, mistä hänessä pidät?

-Jaa, no kyllä mä vaikka mistä pidän. Noista silmistä vaikka.

– Ja mitä toivoisit, että teillä vielä voisi olla? Kerro toiveena, älä syyllistä!

– No, että vielä tehtäis niitä eväsretkiä (itkee). Ja haluaisin mä tietää, että vieläkö sä rakastat, vai oletko ihan kyllästynyt minuun.

Niin paljon puhumatonta. Tuntematonta. Moni meistä vaikenee häiritsevistä asioista ja sillä tavalla yritämme pelastaa suhteemme. Eikä tämä koske vain parisuhteita. Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on tutustua omiin vanhempiin, sisaruksiin ja lapsiin. Kun pitäisi uskaltaa kysyä ja itsekin kertoa. Ja niistä epävarmuuksista on niin rankkaa puhua. Joskus niitä on myös rankkaa kuulla. Kun ei tiedä, mitä sitten pitäisi tehdä….

Kun vuosikausien yksinkannetut taakat tippuvat harteilta, tippuvat yleensä silloin myös kyyneleet. Miksi me ei puhuttu aiemmin? Miksi me ei ymmärretty, että olisi parempi yrittää tutustua?

-Ei me osattu

-Ei me osattu.

Ihmissuhdetaidot ovat taitoja, joissa voi kehittyä (Vaikka välillä niissä taas taantuukin ja voi mennä jumiin). Mutta kerran opittu puhumisen taito on tallella, kun vain taas uskaltaa avata suun.

 

Minna Tuominen