Pahinta on unelmoinnin puuttuminen

Kuukausien kosteusvahinkopakolaisuus sai minut ajattelemaan, ettei ihminen elämältään muuta tarvitse kuin kodin. Uudelle vuodelle ei tarvinnut hakemalla hakea uusia tavoitteita, sillä tärkein oli kotiin pääseminen.

Toisaaltahan semmoinen kyllä kapeuttaa ajattelua, kun on vain yksi päämäärä ja tavoite.  Pahinta kodittomuudessa on ollut ajoittain unelmoinnin puuttuminen. Kodista ei jaksanut tai uskaltanut unelmoida, kun muuttopäivästä ei ollut tietoa. Muusta ei tohtinut unelmoida, kun ei ollut edes kotia.

Kuinka tärkeää se onkaan: unelmointi. Elämässä ja parisuhteessa. Ajattelen, että yksi tarkastelupiste parisuhteessa on ehdottomasti se, että unelmoitteko yhdessä. Uskallatko haaveilla ja miltä haaveilu tuntuu?

Nyt meillä muuttopäivä siintää ja parhaalta tuntuu se, että uskallan haaveilla. Haaveissani kaikki on täydellistä. Sillä jaksaa myös sitten todellisuuden, joka tällä hetkellä peittyy remonttipölyyn.