Olitko Sä syrjitty myös? – Kiirastorstain tunnelmissa sateenkaariparien oikeuksista ja kirkosta
Muistan kuinka katsoin muutama vuosi sitten Disneyn Notre Damen kellonsoittajan uudestaan. Yksi lapsuuteni suosikkielokuvista puhutteli vähemmistöjen oikeuksien puolesta toimivaa minääni aivan uudella tavalla. Erityisesti kohtaus, jossa Esmeralda pakenee kirkkoon ja puhuttelee laulussaan Jumalaa jätti minuun syvän jäljen. Lauseet “Still, I see your face and wonder, Were You once an outcast, too?” ja “I thought we all were, The children of God” jäivät pysyvästi kaikumaan sisälleni. Pop tulkinnan laulusta voit kuunnellla kokonaan muun muassa täältä.
Viime viikolla piispat antoivat selonteon kirkon avioliittokäsityksestä ja tänään eduskunta keskusteli kansalaisaloitteesta, joka pyrkii kumoamaan sukupuolineutraalin avioliittolain ennen sen voimaan tulemista. Monen parin ja perheen elämä on jälleen tapetilla.
Käytännössä ei voida vielä tietää mitä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tulee asian suhteen tulevaisuudessa tapahtumaan. Piispat totesivat, että kirkon avioliittokäsityksen voi muuttaa vain kirkolliskokous. Heiltä itseltään oli tilattu selonteko nykyisestä opetuksesta suhteessa tulevaan avioliittolakiin. Valtion puolella, tämän tulevan avioliittolain kumoamiseen pyrkivä, kansalaisaloite etenee nyt lakivaliokunnan käsittelyyn. Mikään ei ole siis vielä varmaa. Epävarmuus säilyy. Samoin kiivaat keskustelut ja syvät tunteet.
En voi olla miettimättä läheisiäni, jotka ovat suhteessa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa tai elävät sateenkaariperheessä. Ihmisiä, joiden arkea ja elämää riepotellaan julkisuudessa ja hallinnoissa tiukoin sanan kääntein ja toistuvin kinasteluin. Elämää ja ihmisiä, jotka ovat jo olemassa, mutta joiden oikeudesta olemassa oloon ja tasa-arvoiseen kohteluun yhä keskustellaan. Parisuhteita ja perheitä, jotka eivät joudu taistelemaan vain parisuhteen ja perhe-elämän normaaleja haasteita vastaan vaan myös pääsystä samalle viivalle muiden pariskuntien ja perheiden kanssa. Tulevaisuus on epävarma. Se on pelottavaa.
Pidän mielessäni Esmeraldan. Kirkko ei tällaisina aikoina tunnu kaikille aina kaikkein turvallisimmalta tai kutsuvimmalta paikalta, mutta jos uskaltaa astua sinne sisään, voi nähdä saman kuin Esmeralda näki paetessaan maailman julmuutta kirkkoon. Voi nähdä ristillä roikkuvan Jeesuksen. Emme usko kaikkivoipaisuudessaan vain vahvaan ja voimalliseen Jumalaan, vaan Jumalaan, joka tuli myös ihmiseksi, koki kipua ja surua sekä tuli muiden hylkäämäksi ja tuomitsemaksi. Uskomme Jumalaan, joka tietää miltä tuntuu olla muiden kaltoinkohtelema, yksin ja hylätty. Silloinkin kun kirkkoon tuntuu vaikealta katsoa tai turvautua, voi kuitenkin aina katsoa ja turvautua Häneen.