Häpeä ja rakkaus
Häpeä on aihe, josta on onneksi alettu puhua aika paljon. Teologian (erityisesti sielunhoidon) tutkimuskentällä häpeä on nostettu esille. Mutta mitä häpeä on?
Ensinnäkin häpeä ja syyllisyys tulee erottaa toisistaan. Syyllisyys on yksinkertaistettuna sitä, että kun tekee väärin, tuntee teosta syyllisyyttä. Terve syyllisyys helpottuu, kun pyydetään ja annetaan anteeksi itselle ja toiselle.
Häpeä sitä vastoin on tunne, joka syntyy, kun meitä ei katsota lapsena hyväksyvästi ja rakastavasti. Kaikilla meillä on ”aukkoja” tämän ehdottoman rakkauden suhteen, mutta häpeään sidotulla persoonallisuudella rakkaudettomuuden kokemusta on hyvin paljon. Ihminen syntyy ihmiseksi rakkauden ja hyväksynnän kautta. Ilman rakkautta ihmisessä menee jotain ”vinoon”. Häpeästä kärsivä ihminen kokee syvällä itsessään olevansa vääränlainen ja arvoton.
Häpeästä kärsivä ihminen etsii usein epätoivoisesti rakkautta, jotakuta, joka täyttäisi sisällä asuvan tyhjyyden, tarvitsevuuden aukon. Aukkoa voidaan yrittää täyttää toisilla ihmisillä, seksillä, päihteillä, liialla työnteolla ja niin edelleen. Harvoin kuitenkaan ulkoapäin tulevat asiat täyttävät häpeäaukkoa.
Parisuhteessa häpeä voi näyttäytyä monin eri tavoin ja pohdiskelen niistä nyt vain joitakin näkökulmia. Olen pistänyt merkille sen, että häpeästä kärsivä ihminen etsii usein vahvistusta omalle vääränlaisuudelleen myös parisuhteen kautta. Nämä ihmiset valitsevat kumppaneikseen esimerkiksi narsistisia, henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa käyttäviä ihmisiä. Aina kyse ei tarvitse olla äärimuodoista, mutta näissä suhteissa heikompi osapuoli tuntee tekevänsä jatkuvasti jotain väärin eikä kelpaa toiselle, vaikka mitä tekisi. Syytä kokemukseensa hän hakee usein juuri itsestään – ”jos olisin jotenkin erilainen, kumppanini hyväksyisi minut”.
Häpeästä kärsivä voi valita kumppanikseen myös päihteidenkäyttäjiä tai muuten hyvin rikkonaisia ihmisiä. Puhutaan avain-lukkosuhteista. Häpeä vetää puoleensa häpeää. Häpeästä on tietysti kysymys myös narsistisen persoonan kohdalla. On vaikea irrottaa itsensä suhteesta, jossa voimakasta vetovoimaa aiheuttaa yhteinen kokemus vääränlaisuudesta. Läheisriippuvuudessa kysymys myös siitä, että on vaikea löytää etäisyyden ja läheisyyden tasapainoa; halutaan olla todella lähellä, mutta läheisyys ahdistaa – omat rajat eivät ole ihan kunnossa. Edellä kuvaamani suhteet kriisiytyvät usein siinä vaiheessa, kun toinen lähtee toipumaan.
Yksi piirre häpeäpersoonan rakkaussuhteessa on se, että jo pieni määrä rakkautta riittää. Rakkautta vaille jääneelle ihmiselle riittävät usein murusetkin. Huono kohtelu kuitataan usein sillä, että ”on sillä kuitenkin hyvät aikansa” ja ”kyllä kumppanin sisällä on kuitenkin ihan hyvä ihminen”. Muutostoive on usein hyvin vahva ja häpeästä kärsivä jaksaakin odottaa muutosta tai ihmettä uskomattoman pitkiä aikoja.
Häpeästä kärsivän voi olla vaikea ottaa rakkautta vastaan, koska uskoo olevansa rakkaudelle kelpaamaton. Tästä syystä itsensä arvottomaksi kokeva ihminen valitsee kumppanin, joka on ikään kuin hänen alapuolellaan, tasavertainen kumppanuus on vaikea siksi, että se nostaa pintaan hylätyksi tulemisen pelon ja oman kelpaamattomuuden tunteen.
Häpeän parantaa rakkaus. Jos häpeästä kärsivä uskaltaa mennä oman kelpaamattomuutensa äärelle ja oppii rakastamaan itseään, häpeä helpottuu. Ehkä se ei koskaan parane kokonaan, mutta häpeän voi hyväksyä ja sen kanssa voi oppia elämään. Rakkaudellisessa, tasa-arvoisessa ja kunnioittavassa suhteessa jokainen voi hyvin, mutta erityisen hyvää se tekee sille, joka häpeästään huolimatta uskaltaa ottaa vastaan toisen tarjoamaa rakkautta.