Ystäväni ei tarjonnut oppikirjojen lapsuutta, mutta hyvä tuli sittenkin – Liiallinen ammattilaispuhe näivettää luovuuden vanhemmuudesta

Hoitoalan ammattilainen, kollegani Minni (nimi muutettu) kertoi, että hän ei kyennyt tarjoamaan lapsilleen oppikirjojen mukaan hyvää lapsuutta. Minni piti itseään huonona äitinä ja tunsi murskaavaa syyllisyyttä. Tavatessamme Minni kykeni luettelemaan helposti 20 puutetta vanhemmuudessaan, joista kourallinen raskaita. Perheessä on ollut monenlaisia vaikeuksia.

Ammattilaisena Minni on osannut hakeutua arvostetuimpien ammattiauttajien ja luotettujen kasvattajien hoitoon. Suurin osa heistä on tarjoillut neuvoksi silkkaa hölynpölyä ja lisänneet perheen taakkaa. Hän sai paperinmakuisia ohjeita ja vaatimuksia ilman apua. Pahimmillaan Minni koki, että heidän perheestään puhuttiin niin, että hän luuli auttajan sekoittaneen heidät toisiin asiakkaisiin. Eräs ammattiauttaja aloitti sanomalla, että tietää nyt syyllistävänsä, mutta niin oli hänestä välttämätöntä tehdä. Joidenkin tapaamisten jälkeen Minni on tuntenut itsensä pahoinpidellyksi. 

”Koulussa perhe kohtasi vastuunvälttelyä ja asioiden vuosia kestävää pakoilua.”

Koulussa perhe kohtasi vastuunvälttelyä ja asioiden vuosia kestävää pakoilua. Pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen ei suostuneet puuttumaan luokanopettaja, rehtori eikä terveydenhoitaja lukuisista yhteydenotoista huolimatta. Siitä laskua perheen lapset maksavat vieläkin.

Tällä kärsimysten tiellä Minni on oppinut yhtä ja toista. Osa opeista on ollut varsin raadollisia. Yksi niistä on ollut, että väkivalta lopettaa ______ (täydennä yleinen suomalainen voimasana objektin genetiivissä). Toinen on ollut, että jotkut auttajat ovat täysin epäsensitiivisiä asiakkaan vaikeille tunteille ja yhteistyön ongelmille. Tällaiset kohtaamiset voivat olla potentiaalisesti syvästi haavoittavia ja auttajan suusta voi tulla vaikka mitä hyödytöntä ja vahingollista. Minni oppi, että paras keino lyhyissä kohtaamisissa suojautua rusikoinnilta ei ole huomauttaa yhteistyösuhteen ongelmista, koska silloin on vaarana leimautua vaikeaksi asiakkaaksi. Keino, joka toimii, kuin junan vessa, on imarrella, ihailla ja osoittaa kiitollisuuttaan asiantuntijaa kohtaan. Tähän syöttiin on jokainen poikkeuksetta tarttunut. Sen jälkeen keskustelun voi ohjata turvallisesti sivuraiteille. Valitettavasti apua ei tällöin saa – tuskin olisi saanut muutenkaan – mutta välttyy pahimmilta vaurioilta.

Minni kokee saaneensa hyvää apua erityisesti yhdeltä ammattiauttajalta. Hän ei koskaan tuominnut, syyttänyt ja varsinkaan ei neuvonut. Hän istui tunnista toiseen ja kuunteli, tuki ja auttoi löytämään omanalaisia vastauksia. Hän kesti pettymykset ja oli valmis tarkastelemaan omia toimintatapojaan. Hän osasi pyytää anteeksi ja astua vertaiseksi asiakkaan rinnalle ammattilaisuuttaan unohtamatta.

”Kun voi hyvin, on helpompi olla riittävän hyvä äiti.”

Lopulta Minni oivalsi, että kysymyksessä on ollut näkökulmaharha. Hän ei ollut huono vanhempi, mutta ei myöskään täydellinen äiti. Vaikeudet ovat olleet tosia, mutta niiden merkitys ja painoarvo, ovat syntyneet Minnin omista peloista, riittämättömyydentunteesta ja kovista odotuksista itseä kohtaan. Kun voi hyvin, on helpompi olla riittävän hyvä äiti.

Ongelma vanhemmille suunnatuissa palveluissa on usein liiallinen neuvominen ja tiedon jakaminen. Ohjeita jaellaan niille, joille niistä tulee normeja ja onnistumisen mittareita. Onnistuakseen vanhempina suurin osa kaipaa hyväksyntää, turvaa ja arvostusta. On välttämätöntä, että ympärillä on ihmisiä, läheisiä tai ammattilasia, joihin voi ottaa yhteytä tiukassa tilanteessa. On tärkeää voida kokea tulevansa arvostetuksi vanhemmuudessaan.

Vanhemmuus on pakkautunut tiukkaan normiin, jossa äitiyttä ja isyyttä suoritetaan. Tavoitetietoinen vanhemmuus kadottaa ilon, rentouden ja luovuuden. Ammattilaispuheen määrittelemä lapsuusajan ihanne tappaa vaihtoehdoista rikkaan vanhemmuuden. Nykyään voimme kirjasta lukea millainen on hyvä vanhempi ja onnellinen lapsuus. Vanhempien tehtäväksi on tullut vain tuottaa se. Moni tuntee riittämättömyyttä kiiltokuvan edessä. Rohkeimmat ovat haluttomia puitelapsuuden suorittamisessa.

On tärkeää voida kokea tulevansa arvostetuksi vanhemmuudessaan.

Kyläillessäni Minnin luona, on mukava seurata, miten koko perhe viettää aikaa yhdessä. Aikuisista lapsista on tullut määrätietoisia oman tien kulkijoita, vahvoja kaloja, jotka ponnistelevat vastavirtaan. Ajatuksillaan ja valinnoillaan he haastavat vanhempiaan ja ympäröivää yhteiskuntaa. Heistä on tullut uudenlaisen ihmisyyden airuita ja työtä pelkäämättömiä oman unelman tavoittelijoita.