Voiko nainen olla ”varsinainen hiihtäjä”?
Kuvittelin mielessäni täysin fiktiivisen tarinan entisestä naishiihtäjälegendasta (lukija voi valita mieleisensä naishiihtäjän tämän sadun hahmoksi), joka oli menestyneen urheilu-uran jälkeen tullut julkisuudessa tunnetuksi ennen muuta baarikärpäsenä, stripparina, miestennielijänä, lukuisista avioliitoistaan ja vankina. Vankilatuomiot olivat tulleet vakavista pahoinpitelyrikoksista. Urheilu-uran jälkeisistä, ei niin kunniakkaista elämänvaiheista huolimatta urheiluministeri ehdotti naishiihtäjälle valtiollisia hautajaisia tämän ennen aikaisen poismenon jälkeisinä päivinä.
Tämän jälkeen kuvittelin mielessäni julkisen kohun ministerin täysin pähkähullusta ehdotuksesta ja epäilyt siitä, oliko hän enää kykenevä hoitamaan tehtäväänsä arvostelukyvyn puutteen ja hyvän maun rajan ylittämisen johdosta. Sillä valtiolliset hautajaiset on perinteisesti pidetty vain erittäin arvovaltaisille ja merkittäville suomalaisille.
Yllä oleva mielikuvituksellinen tarina paljastaa sen, ettei Suomi ole vielä tasa-arvon maa. Minulle tämä tuli jotenkin yllätyksenä, ei niinkään monille naisille. Naispuolista versioita poismenneestä mäkikotkastamme on mahdotonta kuvitella.
”Pojat ovat poikia” -lausahduksella voi selittää melkein mitä vain käyttäytymistä parhain päin.
On kummallista tajuta, kuinka kaksinaismoralistinen yhteiskuntamme on. Hyvän käytökset rajat ovat hyvin erilaiset sukupuolesta riippuen. ”Pojat ovat poikia” -lausahduksella voi selittää melkein mitä vain käyttäytymistä parhain päin. Naisten näkökulmasta ”poikien” touhuista seuraa asioiden kaunistelua ja peittelyä, uhrautuvaa ja huolehtivaa elämäasennetta, kun jonkun pitää yrittää pitää homma ns. hanskassa.
Mielestäni on täysin selvää, ettei kukaan odota miesten kestävän naisilta samanlaista kohtelua kuin mitä naisten oletetaan sietävän miehiltä. Naisilla täytyy olla aivan erilainen moraali, jos he mielivät säilyttää salonkikelpoisuutensa ja muiden kunnioituksen.
Miksi miesten puutteita on helpompi sietää kuin naisten? Onko kysymys pohjimmiltaan myyttisestä suomalaisesta (tai universaalimmasta) naiseudesta tai äitiydestä? Naisiin epäilemättä liitetään äidillisiä odotuksia täysin riippumatta siitä, ovatko he sanan kirjaimellisessa mielessä äitejä tai eivät.
Suomalaisen naisen pitää olla kuin Lemminkäisen äiti, joka sekä hoitaa ja parantaa että pitää toivon ja elämän liekkiä yllä.
Kun nainen muuttuu äidiksi, odotukset häntä kohtaan muuttuvat selvemmin kuin miehen tullessa isäksi. Äitien pitää edustaa vakautta ja turvallisuutta, jota ilman olisimme kaikki vaarassa ajautua hunningolle. Suomalaisen naisen pitää olla kuin Lemminkäisen äiti, joka sekä hoitaa ja parantaa että pitää toivon ja elämän liekkiä yllä. Tästä syystä bilehile, anti-sankari, pohjalla käynyt naisurheilija ei voisi olla koko kansan kunnioituksen kohde saati esikuva.
En usko, että maailma muuttuisi paremmaksi, jos alkaisimme katsoa esimerkiksi mäkihyppääjäidoleitamme naisille varattujen odotusten mukaisesti. Ennemmin toisin päin – ehkä moni nainen kokisi valtavaa helpotusta, jos heihinkin kohdistettaisiin arvostelevan ja vaativan katseen sijasta hyväksyvämmät, lempeämmät ja vähemmät vaativat silmät.