Vanhempien riittävä hyvinvointi on lasten paras suoja ja kasvualusta
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila nosti esiin tärkeitä parisuhteisiin liittyviä näkökulmia helmikuun lopulla julkaistussa nelivuotiskertomuksessaan. Kurttilan mukaan vanhempien parisuhteen tukeminen on hyvin heikkoa yhteiskunnassamme. Suuret avioeroluvut ovat Kurttilan mielestä indikaattori lapsen kasvuympäristössä tapahtuneesta epäonnistumisesta, jossa yhteiskunta ei näe omaa rooliaan.
“Juuri näin! Asiaa!” tekisi mieleni hihkua. Perheneuvojan työssäni näen niin usein sen, kuinka monien parisuhteiden väljähtyminen, uupuminen ja sitten kriisiytyminen sekä ero olisi ollut estettävissä. Jos vaan arkeen olisi saatu helpotusta ajoissa ja sitä olisi ymmärretty käyttää. Kurttilakin liputtaa arkisen tuen puolesta. Lapsen paras kun on aina sidottu perheen vanhemman tai vanhempien parhaaseen: jaksamiseen työn, kotityön, vanhemmuuden ja muun elämän pyörityksessä.
On ihan hyvä asia, että erot ovat tulleet sosiaalisesti hyväksytymmiksi. Tämä vähentää eroperheen lapsen leimautumista jotenkin huonommaksi. Mutta hyväksynnän kääntöpuoli helposti on, että panostus lapsen kehitykselle tärkeän kolmiosuhteen vaalimiseksi unohtuu. Me ihmiset elämme elämäämme erilaisissa suhdeverkostoissa, jotka muodostuvat kahdenlaisista suhteessa olemisen tavoista: niistä, joissa yksilö on itse osallinen sekä suhteista, joita hän tarkkailee. Lapsuuden kehitykseen kuuluu olennaisesti tällaisen suhteessa olemisen oppiminen. Ja vanhempien parisuhde on luonteva kolmiosuhteen eli tarkkailijana olemisen oppimisalusta. Riittävän hyvinvoivat vanhemmat ja riittävän onnellinen parisuhde turvaa lapselle terveen kasvun. Siksi vanhempien parisuhteen tukeminen on mitä suurimmassa määrin myös yhteiskunnan etu.
No nyt varmaan jo herkkähipiäisemmät alkavat hermostua: “Mitä kaikkea yhteiskunnan oletetaan tekevän! Pitääkö yhteiskunnan muka tukea jo aikuisten ihmisten parisuhde-elämääkin! Mitä holhousta!” Mutta pohjimmiltaan kyse on yhteiskunnan syvimmistä arvoista. Hyvinvointiyhteiskunnan idea on ymmärtääkseni tukea riittävästi kaikkia jäseniään. Ja erityisesti yhteiskuntamme hauraimpia, lapsia sekä vanhuksia. Yksilön vapaus ei minusta kärsi, jos tarjolla on helposti saatavaa lastenhoitoapua, siivousapua, keskustelutukea kasvatuksen ja parisuhteenkin kysymyksissä. Jokainen itse kuitenkin päättää, mitä näistä tukipalveluista käyttää. Sen sijaa yksilön ja perheen vapautta rajoittaa se, jos tällaisia palveluja ei ole saatavilla tai niitä on saatavilla liian niukasti.
Meillä on kirkossa hittituote lähimmäisen rakastamiseksi: perheneuvonta. Mutta moniin keskuksiin joutuu jonottamaan ihan liian kauan, koska tulijoita on niin paljon. Muualta yhteiskunnasta vastaavaa laadukasta terapiapalvelua saa vielä pidempään jonottamalla tai kovalla rahalla maksamalla. On siinä pariskunnalla ja perheellä jaksamista kaiken jaksamattomuutensa keskellä! Ja kuka kärsii? Lapsi vanhempiensa mukana.
Yksilön vapaus ei minusta kärsi, jos tarjolla on helposti saatavaa lastenhoitoapua, siivousapua, keskustelutukea kasvatuksen ja parisuhteenkin kysymyksissä.
Ymmärrän kyllä, että maailmantalouden pienenä osasena Suomi ja meidän päättäjämme eivät voi toimia muuten kuin osana suuressa markkinataloudessa. Mutta en oikein usko, että tällä hetkellä toimimme poliittisesti syvimpien arvojemme mukaisesti. Tai ainakin toivon, että lasten ja perheiden hyvinvointi olisivat siellä arvojemme ytimessä. Ja perheiden ytimessä on vanhempien riittävä hyvinvointi, mikä suojaa lasten hyvinvointia. Kiitos lapsiasiavaltuutettu tärkeästä puheenvuorosta!
Kiitos Mari Kinnunen, tärkeästä puheenvuorosta!