Vain pienet asiat merkitsevät
Mitkä ovat sinulle tärkeitä arvoja?
On helppoa heti luetella listaa perusarvoistani: rakkaus, rehellisyys, luotettavuus, turvallisuus…
Elämä pari- tai muussa ihmissuhteessa on kuitenkin arkea ja ylevät arvot punnitaan sen tiimellyksessä. Olin luvannut tulla tänään töistä kotiin tietyllä kellonlyömällä, mutta enpä tullut. En useinkaan taida tulla. Lipeänkö lupauksistani? Olenko siis epäluotettava? Toimintani ainakin vaikuttaa välillä kirkasotsaisten arvojeni vastaiselta. Entä millaisia turvallisuusriskejä tulee otettua liikenteessä tai elämäntapojen terveellisyydessä?
Työssäni perheneuvojana olen usein mukana keskusteluissa, joissa mietitään, mitä kumppanille esitetyt toiveet merkitsevät konkreettisesti. Missä rakkaus ja myötätunto näkyvät? Vaikkapa siinä, että nousee aamulla hyssyttelemään kitisevää vauvaa ja antaa kumppanin nukkua pitempään.
Elämä rakentuu toisiaan seuraavista pienistä hetkistä. Kauempaa katsoen niistä muodostuu elämänkaari, mutta lähietäisyydeltä on kyse tästä tilanteesta, nyt-hetkestä, jossa keskellä vauhdikasta ja kuohuvaa elämänvirtaa yritämme valita, mihin tapahtumaan tarttua, mihin puuttua ja mitä jättää huomiotta. Niissä nopeissa hetkissä yritämme parhaamme mukaan leikkiä vuoroin viisasta vanhempaa ja läsnäolevaa rakastajaa unohtamatta työminääkään. Tässä arvojen, ihanteiden ja arkirealismin mylläkässä pitkäjänteisyydellä ja unelmillakin on sijansa.
Unelmista muodostuu päämääriä, jotka viitoittavat tietä eteenpäin. Pitkäjänteisyys vakuuttaa, että päämääriä kohti kannattaa tänäänkin pyrkiä. Emme kuitenkaan elä eilisessä sen paremmin kuin huomisessakaan. Oikeastaan on helpottavaa, että juuri nyt on tämä hetki, jolloin saa vain istua pehmoisella matolla lämpimän glögimukin kanssa katsomassa televisiosta hömppää. Huomisen haasteet tuntuvat kaukaisilta, eikä niitä tarvitse kohdata nyt. Ne tulevat kyllä vastaan aikanaan, ja ne ratkaistaan pala palalta, hetki hetkeltä.
Kun aloittaa suhteen toisen ihmisen kanssa, ei tiedä, mitä tulee eteen. Joistakin yhteisistä kohtaamisen hetkistä on muotoutunut tunne, että tämä juttu kantaa ja kannattaa. Sitten heittäydytään kohti tuntematonta ja intuitio väittää, että niin juuri kuuluu tehdä. Päivä päivältä opitaan uutta itsestä ja toisesta. Pintakiilto karisee, mutta onko sisälle rakentumassa kestävä ydin? Sellainen, jonka voimalla uskaltaa rakentaa kotia pikkukaupungin kaksioon tai lähteä purjeveneellä eteläisille merille. Millaiset perusarvot tarvitsette näitä tavoitteita tukemaan?
Miten arvonne konkretisoituvat, kun Kap Hornilla myrskyää tai uneton vauva rymistelee kerrostalokaksiossa pinnasängyn laitaa?
Niissäkin hetkissä rakkaus elää. Ehkä se herää huonosti nukkuneena ja ärtyisänä, mutta kurottautuu kietaisemaan vauvan kainaloon ja kumppanin toiseen.
Hetkestä toiseen kulkemassa