Ulkonäöstä huolehtiminen puolison iloksi – onko meillä opittavaa ranskalaisesta parisuhteesta?
Ranska, tuo hyvän ruoan, viinin, muodin ja kulttuurin ihana maa, tarjoaa meille mallia hoikkana pysyvän naisihanteen (Guilliano: Ranskattaret eivät liho) lisäksi myös parisuhteeseen. Helena Liikanen-Rengerin tuore kirja Mon amour – ranskalaisen parisuhteen jäljillä innostaa ja provosoi minua monesta näkökulmasta. Voisin pohtia parisuhteen asettamista ykkössijalle, naisen ja miehen rooliasetelmaa ja yksin pärjäämisen arvon puuttumista. Voisin tarkastella myös ranskalaista lastenkasvatusta tai yhteistä pankkitiliä merkkinä luottamuksesta, mutta keskityn tässä pohtimaan parisuhdeajan merkitystä ja ulkonäön hoitamista puolison iloksi.
Kirjan maalaaman kuvan mukaan ranskalaiset ovat oikeasti ymmärtäneet parisuhteen hoidon tärkeyden! He panostavat kahdenkeskiseen aikaan arjessa varaamalla keskusteluhetkiä ja käyvät ulkona tuntematta huonoa omaatuntoa. Parisuhdeaikaa ei siirretä odottamaan lasten varttumista kuten meillä usein tapahtuu. Ranskalaiset käyttävät rohkeasti maksullisia lapsenvahteja, nämä kuljettavat lapsia jopa päivähoidosta ja koulusta kotiin sekä harrastuksiin. Tämä tuntuu suomalaisesta oudolta, meillähän lapset ovat ykkösasia ja haluamme olla mahdollisimman paljon heidän arjessaan.
Parisuhdeaikaa ei siirretä odottamaan lasten varttumista kuten meillä usein tapahtuu.
Liikanen-Renger kertoo ranskalaisen naisen pitävän huolta ulkonäöstään laittautumalla naisellisen kauniiksi ja tyylikkääksi sopivan luonnollisella tavalla. Hän tekee sen itseään, mutta selkeästi suomalaista naista näkyvämmin myös miestä varten. Liikuntavaatteita käytetään vain urheillessa eikä silloinkaan verkkareita, jotka koetaan rumiksi. Esteettisiä arvoja istutetaan ranskalaisiin jo lapsena viemällä heitä taiteen pariin ja kommentoimalla heidän vaatteidensa värien yhteensopivuutta. Kauneudesta nauttivat ymmärtävät nämä asiat, joistakin nämä ovat turhanpäiväisyyksiä.
Puolisot haluavat olla seksuaalisesti haluttuja toisen silmissä ja tyytyväisiä omaan ulkonäköönsä, mikä tuo itsevarmuutta. Ranskalaiset ovat tilastollisesti Euroopan hoikimpia. Hoikkuus on naisella ehdoton normi ja ylipainoisia jopa syrjitään. Mies urheilee pysyäkseen kunnossa, mutta heille sallitaan pieni ylipaino. Näistä asioista on helppo provosoitua, missä ovat suvaitsevaisuus ja tasa-arvo? Salaperäisyyden verhon ylläpidolle, jossa arkiset toiminnot kuten vessakäynnit ja röyhtäily pidetään poissa puheista ja näkyvistä, taas hykertelin tyytyväisenä. Kaiken ei tarvitse olla jaettua parisuhteessakaan, myös yksityisyyttä tarvitaan.
Suhteen kestävyyteen vaaditaan usein molempia, ulkoista ja sisäistä viehätystä toisesta.
Vaikka teksti sekä naurattaa että ärsyttää, on piristävää kun joku uskaltaa ottaa monia ihmisiä askarruttavia, pinnallisena pidettyjä asioita rohkeasti esiin! Näistä kuten kaikesta voi loukkaantua, mutta kirja herättää ajatuksia turvallisella tavalla omasta parisuhteesta. Ulkonäkö ei ole merkityksetön asia. Ihmiset hurmaantuvat kauneudesta ja komeudesta eikä siitä nauttiminen ole väärin. Alussa viehätymme useimmiten toisen ulkoisesta olemuksesta ja seksuaalinen vetovoima on monesti sidoksissa visuaalisuuteen. Monille älykkyys on seksikkyyttä ja vetovoima on kytköksissä hyviin keskusteluihin ja henkisiin kohtaamisiin. Suhteen kestävyyteen vaaditaan usein molempia, ulkoista ja sisäistä viehätystä toisesta. Miksi emme siis ylläpitäisi molempia pysyäksemme suhteessa tyytyväisinä?
Usein arjen rasittaman pitkän suhteen väsähtänyt tunnelma tuo tilanteen, jossa ei jakseta nähdä vaivaa parisuhteen hoidon tai oman ulkonäön suhteen. Usein hääkuvan puolisoa ei tunnista siitä ihmisestä, joka makaa sohvalla tukka likaisena virttyneissä pyjamahousussa. Alkusuhteessa et joko näyttäytyisi siinä tilassa tai toisen venynyt mammayöpaita tai roikkuvat kalsarit nähtäisiin herttaisina, mutta pidemmän päälle parisuhdearjessa ne tuntuvat luotaantyöntäviltä. Miksi olemme niin välinpitämättömiä?
Onko pitkässä parisuhteessa liikaa vaadittu, että puolisokin näkisi sinua parhaimmillasi?
Vaikka ihan tavalliset ihmisetkin panostavat ulkonäköön nykyään monin tavoin, on kuitenkin noloa myöntää haluavansa puolison pysyvän viehättävänä ja tekevän työtä sen eteen. Onko pitkässä parisuhteessa liikaa vaadittu, että puolisokin näkisi sinua parhaimmillasi? Laittaudumme töihin edustavaksi ja käyttäydymme kohteliaasti, mutta kotiin tullessasi näytämme huonointamme monella tapaa. Toki jokaisen pitää saada olla kotona oma itsensä, kaikista paineista ja vaatimuksista vapaa, sitäkin tilaa ehdottomasti tarvitaan. Joskus huonompi puoli itsestä jää kuitenkin pysyväksi tilaksi ja se voi olla uhka parisuhteelle.
Sanotaan, että kaikkia asioita ei voi sanoa ääneen. Pahimmillaan puolisoiden välillä voi olla julmaa ulkonäön kommentointia, joka tuhoaa kumppanin itsetuntoa tehokkaasti. Herkistä ja intiimeistä asioista on hyvä puhua varoen ja toista kunnioittaen. Se on vaikeaa, toiveistakin on helppo loukkaantua. ”Voisitko meikata ja pukea tänään sen seksikkään mekon?”, ”ne mustat farkut saavat peppusi näyttämään pienemmältä” tai ”älä laita taas sitä samaa paitaa” ja pikku riita tai isompikin on valmis. Toinen toivoo lisämaustetta parisuhteeseen, tunnetta olla ylpeä viehättävästä puolisostaan ja toinen miettii enkö riitä tai etkö rakasta minua tällaisena.
Parisuhteen turvassa on hyvä saada levättyä omana itsenään, välillä hoitamattomana ja jaksamattomanakin.
Ranskalainen parisuhdemalli ei vaikuta olevan tae kestävään avioliittoon, sillä 44 % avioliitoista päätyy eroon (Suomessa 39 %). Uskottomuuteen suhtautuminen on suvaitsevampaa kuin muualla, 47 % ei pidä uskottomuutta moraalisesti vääränä. Joka toinen mies myöntää pettäneensä ja naisista joka kolmas. Myös ranskalaisten rakastajien maine on saanut kolauksen – seksikerrat ovat myös siellä laskussa ja nykyään Yhdysvalloissa rakastellaan enemmän kuin Ranskassa. Parisuhdetta vaalitaan, mutta uskottomuus vaikuttaa siis olevan yleistä. Mistä tämä kertoo, miksi puolisoilla on tarve kurkkia myös aidan toiselle puolelle? Sitä ja avioerojen yleisyyttä Liikanen-Renger olisi voinut pohtia enemmän.
Ranskalaisesta parisuhdemallista voi poimia omaan suhteeseen sopivia osia, moni on näin jo tehnytkin. Voisimmeko löytää turvallisen tilan olla sellaisia kuin olemme ja toisaalta halukkaita miellyttämään rakastettuamme tavalla, joka ei ole ristiriidassa omien arvojemme kanssa? Parisuhteen turvassa on hyvä saada levättyä omana itsenään, välillä hoitamattomana ja jaksamattomanakin. Kun tuntee, että toinen yhä rakastaa, haluaa ja arvostaa omana itsenään, on myös halua tuottaa puolisolle mielihyvää. Mihinkään itselle vastenmieliseen ei tarvitse ryhtyä, jokaisella on rajansa sen suhteen, mitä on valmis tekemään toista miellyttääkseen.
Kirjan paras anti voisi olla se, että omasta ja parisuhteen hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää. Itsestään välittävä ja samalla itsensä hyväksyvä ihminen on upea näky kauneusihanteista välittämättä! Hyvinvoiva kumppani säteilee hyvää oloa myös parisuhteeseen. Voisiko nämä puolet olla jotenkin tasapainossa? Säännöllinen parisuhdeaika ja oman itsensä hoitoon varattu aika ovat oivia keinoja edistää asiaa!