Tule lähelle, vaikka työnnän sinua pois

 

Mitä teet, kun tunnet olevasi avuton? Veikkaan, että jokainen meistä kokee toisinaan keinottomuutta parisuhteessa ja perhe-elämässä. Näistä kokemuksista puhutaan liian harvoin.

 

“Avuttomuus ja yksinäisyys on minusta sietämätöntä. Siksi alan tiuskia. Raivostun ja syyttelen, kun en osaa muuta. Heijastan kylmyyttä ympärilleni.

Avuttomuus nousee lasten kanssa vääntäessä tai puolisoon tuskastuessa. Arkiset tilanteet osuvat syvälle. Järkevät sanat pakenevat, viisaat ajatukset pysyvät poissa. Nolottaa, että kadotan aikuisuuteni.

En osaa pyytää, että ottaisit minut kainaloosi

Viestin kehollani viileyttä. Kaipaisin tukea, mutta en osaa pyytää, että ottaisit minut kainaloosi. Työnnän sinua pois, että ehdin ennen kuin sinä torjut minut.

Rakennan ympärilleni suojakuoren, koska yritän kaikin tavoin painaa avuttomuuden tunteen syvälle, pois, näkymättämiin. Mutta siellä se on, syväjää.

Uskaltaisinko pyytää sinut vierelleni jäälautalle?

Että olisit siinä, etkä menisi pois

En kaipaa sinulta ohjeita tai ratkaisuja, en edes sanoja. Vain, että tuntisin turvallisen kosketuksen ja lämpimän ruumiisi vieressäni. Että olisit siinä, etkä menisi pois.

Älä vetäydy kauemmas, vaikka en ole mukavaa seuraa. Pieni lapsi syvällä minussa huutaa hyväksyntää: ota syliin, älä hylkää.”

 

Entä jos aina ei tarvitsekaan pärjätä? Mitä tapahtuisi, jos antaisimme itsellemme luvan olla läheisissä ihmissuhteissa myös osaamattomia ja keskeneräisiä?

 

Lämmöllä, 

Anja Nwose

.

P.S. Kannattaa lukea Saija Falckin kirjoitus läheisyydestä ja koskettamisen kielestä.