Todellisuutta kuvataan tarinoilla, joihin voimme itse vaikuttaa – millaisessa tarinassa sinä elät?
Työssäni perheneuvojana olen kuullut monenlaisia tarinoita lapsuudesta, tapaamisesta, erosta, kaltoinkohtelusta, hullaantumisesta, riippuvuudesta, vieraantumisesta, pettämisestä, voimaantumisesta, intohimosta, seksuaalisuudesta, vanhemmuudesta, sairastumisesta, luopumisesta, löytämisestä – ihan kaikesta.
Joskus paria kuunnellessa heidän tarinoitaan on vaikea saada sopimaan yhteen. Tämä on kiinnostavaa.
On erilaista kuunnella yhden ihmisen tarinaa omasta elämästään, kuin kuunnella kahden ihmisen tarinaa heidän yhteisestä elämästään. Joskus paria kuunnellessa heidän tarinoitaan on vaikea saada sopimaan yhteen. Tämä on kiinnostavaa.
Olen yhä enemmän työskennellyt parien kanssa juuri sen tavoitteen äärellä, että heidän yksilölliset tarinansa sopisivat paremmin yhteen. Että ne eivät olisi vastakkaisia tarinoita, vaan rinnakkaisia tarinoita. Että ne enemmän täydentäisivät toisiaan, kuin kyseenalaistavat toisiaan.
Kukin meistä kertoo itselleen sellaista tarinaa elämästä, jonka kanssa pystyy ja haluaa elää. Jos se tarina on hukassa, vailla omaa ja toisten ymmärrystä, me olemme hukassa.
Ei ole helppo kuunnella, saati ymmärtää kumppanin tarinaa, jos on tullut loukatuksi tai satutetuksi.
Ihmisellä on tarve saada kokemus, että häntä kuullaan ja kuunnellaan. Tärkeää on, että tarinassa saavat kuulua niin hyvät kuin huonotkin puolet itsestä. Väitän, että vielä tätäkin tärkeämpää on tulla ymmärretyksi.
Ei ole helppo kuunnella, saati ymmärtää kumppanin tarinaa, jos on tullut loukatuksi tai satutetuksi. Ymmärtämistä haastaa myös se, että huomaa kumppanin haluavan jotain ihan muuta kuin itse haluaa.
Sekään tilanne ei ole helppo, jossa tajuaa oman tarinansa mahdottomuuden tai vahingollisuuden itselle ja läheisille. Tässä piilee toinen kiinnostava asia: tarinan suhde todellisuuteen.
Voisiko siitä olla hyötyä, että muuttaa omaa tarinaansa, kun ei voi muuttaa todellisuutta?
Ihmisen elämässä on vääjäämättä aikoja ja asioita, joiden olemassaoloa ja vaikutusta ei voi välttää tai muuttaa. Niitä on vain kestettävä tai opittava tulemaan toimeen. Voisiko siitä olla hyötyä, että muuttaa omaa tarinaansa, kun ei voi muuttaa todellisuutta?
Jos omaan tarinaan kuuluu vahvuus ja riippumattomuus muista, voisiko tarina muuttua sisältämään heikkoutta ja tukeutumista toisiin? Jos omaa tarinaa leimaavat aiemmat pettymykset ja pelko, voisiko tarinaansa sijoittaa toivon paremmasta ja korjaavasta?
Jos voi vaikuttaa omaan tarinaansa, voi hyväksyä myös sen, että kumppanin tarina voi muuttua. Todellisuus ei ole muuttunut, mutta se miten sen koemme, ja ymmärrämme, on muuttunut. Olemme onnistuneet luomaan tarinan, joka paremmin kuvaa todellisuutta. Tarinan, jossa meidän on helpompi elää niin yhdessä kuin erikseen.