Varo ihannevanhemmuutta: se voi tuhota lapselta kodin
Huomaan työhuoneessani, että varsinkin pikkulapsiperheen vanhemmilla on nykyään valtavat vaatimukset itselleen ja toisilleen. Enää ei riitä pullantuoksuinen ihanneäiti, joka leipoo, laittaa kotia, leikkii ja on ylipäätään koko ajan intensiivisesti läsnä. Nykyään ihanneisä tekee kaikkea samaa kuin ihanneäitikin ja kaiken päälle molemmat vanhemmat kuntoilevat, harrastavat ja menestyvät töissään.
On sääli, jos lapsen vanhempien parisuhde väljähtyy ja hajoaa ihannevanhemmuuden tavoittelussa.
Mihin on kadonnut puhe riittävän hyvästä vanhemmuudesta? Omassa vanhemmuudessani “riittävän hyvä” on ollut kantava voima. Välillä olen hyvällä omalla tunnolla keskittynyt itseeni ja parisuhteeseeni, jälkikasvun hoitajien huomaan unohtaen. Leikkimistä olen pitänyt lapsien hommana, ei siihen ole minua tarvittu. Yhteisestä tekemistä kuten ääneen lukemista tai pelailua, leipomistakin on kyllä ollut paljon, koska se on kivaa itsellenikin. Riittävän hyvä vanhempi tekee mielestäni lapsen kanssa sellaisia juttuja, joista itsekin tykkää. Mieheni opetti lapsemme katsomaan jalkapalloa ja vieläkin ihmettelen, kuinka hän siinä onnistui!
Mihin on kadonnut puhe riittävän hyvästä vanhemmuudesta?
Kukaan ei koskaan pysty olemaan ihannevanhempi. Jos ihanteen saavuttaisi, se lakkaisi olemasta ihanne. Mutta jo liiallinen ihanteiden tavoittelu johtaa työkokemukseni mukaan usein ylikuormittumiseen, ja helposti romahduttaa koko perhesysteemin. Uupuneen mielessä ajatus erosta alkaa tuntua vapauttavalta. Haave eron jälkeisestä viikko-viikko systeemistä houkuttelee, sillä “olisi edes yksi viikko itselle”, kuten nykyään kuulen väsyneiden vanhempien sanovan. Ihannevanhemmuuteen pyrkivästä onkin tullut lapsen elämän kriisiyttäjä. Täydellisyyden tavoittelu on kääntynyt vastakohdakseen. Väsymys ja riittämättömyyden tunne on hajottanut lapsen kodin.
Vanhemmuuden tehtävä on antaa lapsen elämälle vahva perusta. Se syntyy rakkaudesta, lämmöstä ja kunnioituksesta.
Millainen on mielestäni riittävän hyvä vanhempi? Turvallinen peruskallio, johon voi aina luottaa ja joka kestää kaikki lapsen tunteet. Sellainen, jolle lapsi uskaltaa tunteensa myös näyttää, eikä tarvitse pelätä seurauksia. Riittävän hyvä vanhempi pitää huolta rajoista, kuten nukkumaanmeno, syöminen, toisten ihmisten kohteleminen, mutta ei kuitenkaan ole diktaattori, vaan osaa joustaa. Vanhemmuuden tehtävä on antaa lapsen elämälle vahva perusta. Se syntyy rakkaudesta, lämmöstä ja kunnioituksesta.
Ilman muuta eronnut vanhempi voi myös olla riittävän hyvä vanhempi, mutta on sääli, jos lapsen vanhempien parisuhde väljähtyy ja hajoaa ihannevanhemmuuden tavoittelussa.