Saako toista muuttaa?
“Sinä valitsit minut ja minut sinä sait!”, laulaa Anna Puu itsetuntoa sykkivässä voimabiisissään. Sanomaan on helppo yhtyä. Kun kerran minut valitsit, et voi poimia vain kirsikoita kakusta. Joudut nielemään kokonaisuuden, myös ne vuoan pohjalla mustuneet taikinamuruset, jotka kermavaahto armeliaasti peitti. Kumppani on kokonaisuus – ota tai jätä. Lupa kuunnella itseään ja olla omanlaisensa oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten naiselle mullistava ajatus, koska naiseus oli lähtökohtaisesti alisteista miehelle. Naisen kuului asemoida itsensä miehen toiminnan mahdollistajaksi, ei aktiiviseksi toimijaksi. Tänään on toisin, mutta vieläkö kannamme tunnemaailmassamme vanhoja kaikuja?
Se, mikä naisen suusta kuulostaa oman arvon tinkimättömältä tunnistamiselta, voisi miehen sanomana vaikuttaa testosteronia uhkuvalta uholta, jopa uhkaukselta
Leikittelen mielikuvalla Lauri Tähkästä tai tamperelaisnäkökulmasta Pate Mustajärvestä laulamassa Anna Puun itsetunnon ylistystä. Vaikuttaisiko laulajan sukupuoli sanoman tulkintaan? Se, mikä naisen suusta kuulostaa oman arvon tinkimättömältä tunnistamiselta, voisi miehen sanomana vaikuttaa testosteronia uhkuvalta uholta, jopa uhkaukselta. Suljen silmät ja annan mielikuvien laulaa. Olkoon jokaisella sukupuolesta riippumatta lupa olla itsensä.
Monessa kappaleessa kadutaan omia, itsekkäitä valintoja, joita ei enää saada tekemättömiksi ja luvataan tehdä parannusta, jos elämä vielä tarjoaa siihen mahdollisuuden. Kaiken tämän arvokkaan peiliin katsomisen ja itsearvioinnin keskellä Anna Puun sanoma jysähtää kuin salama kallioon. Toisen huomioiminen ei merkitse sitä, että pitäisi tinkiä omasta itseydestään. Ota minut tällaisena kuin oon.
Kohtuullisuus on hyveistä haastavin.
Toista ei voi eikä saa ruveta muuttamaan. Hän voi silti muuttua. Kestävä muutos on itsestä lähtevää eikä toisen vaatimaa. Me muutumme koko ajan, mutta emme muuttamalla.
Olisi selkeätä nähdä elämä ääripäiden kautta: joko piittaamaton itsekkyys tai omien tarpeiden täydellinen unohtaminen, mustavalkoiset oikeat tai väärät valinnat suhteessa toiseen. Elämä ei kuitenkaan myy itseään niin halvalla. Kohtuullisuus on hyveistä haastavin. Sen toteuttamiseen ei ole olemassa ohjekirjaa. Oman itsen sekä kumppanin tarpeiden riittävä huomioon ottaminen lyövät helposti toisiaan korville. Ehkä jatkuva harmoninen tasapainotila niiden välillä on mahdottomuus. On suostuttava etsimään suuntaa ja tekemään virheitä. On otettava askel välillä yhteen suuntaan ja sitten taas toiseen, tarkistettava vähän väliä kurssia. Tätä prosessia pari käy yhdessä. On opeteltava olemaan matkalla eikä perillä, jotta voidaan olla avoimia muutokselle ilman muuttumisen painetta.